6.2.15

Meni päivä, vieri viikko


Jes, se on perjantai ja kunnollinen viikonloppu luvassa. Meidän iso jätkä teki oikean päätöksen ja kieltäytyi puolikuntoisena lauantaitöistä. Tämä viikko on hurahtanut ohitse ihan hurjaa vauhtia, vaikka tuntuu ettei mitään kummoista ole tullut tehtyä. Aikaa on mennyt kylläkin uuden blogin pyörimään saamiseksi paljon, mutta ei se mitään. Kiva että on tekemistä ja joku missio työn alla.

Yllä hieman random kokoelma tämän viikon otoksia. Kuvista löytyy meikäläisen uudet maiharit, jotka bongasin maanantaina Sokokselta -50% lapulla varustettuna. Samoihin räpsäisyihin on eksynyt myös pikkumiehen popot, jotka hankittiin joitakin viikkoja sitten kirppikseltä seitsemällä eurolla. Heitin läpällä, että sanotaankohan mua taas maihareineni ja lyhyine punaisine hiuksineni rekkalesboksi, kuten joitakin vuosia sitten junassa Sofi Oksasta lukiessani... Ei muuten naurattanut sillon! 

Äitini vieraillessa meillä maanantaina toi tämä tullessaan uutuuksia lapsenlapselleen. Mukana tuli pari kirppislöytöä: Newbien neule sekä Po.pin liivi. Molemmilla oli ollut hintaa vain pari euroa! Lisäksi tämä oli hurauttanut aiemmin tilaamastaan Nosh Organicsin bussikankaasta paidan ja housut. Nyt löytyy kamerakuosin ohella muutakin Noshia kaapista. Myös toisen kuvan huppari ja tähtihousut ovat äitini käsialaa. Tänään vanhempieni mukana kotiutui nahkatakki pikkujätkälle. Pitäisköhän ton mummon vähän hillitä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti