21.3.15

Tänään täällä, huomenna jossain muualla

idkuva

Todellakin. Eilinen sijainti Kouvola, tänään Heinola (siitä tulossa lisää myöhemmin). Tällä hetkellä oma sohva on parasta maailmassa. Huomenna paikkana pelkkä Lahti, sillä koti kaipaa siivousta, ennakkotehtävät panostusta sekä meikäläinen rauhoittumista ja kunnon päiväunia. Ennen kuutta tapahtuneet herätykset jatkuvat, eikä oma pää tunnu kestävän millään - tsekatkaa vaikka nuo turvonneet silmänaluset.

Käytiin eilen mummolassa moikkaamassa vanhempiani sekä pikkujätkän serkkupojan myöhästyneillä nimppareilla/veljeni synttäreillä. Serkku sai Angry Birds -pussilakanat tuliaisena, mikä tuntui olevan ihan onnistunut lahjavalinta, kuin myös Star Wars -suklaamunan. Lahja ei vetänyt vertoja kuitenkaan viime kesän synttäriyllätykselle, kun vein pojan Puolenkuun peleihin ja annoin valita mieleisensä lahjan. Parasta tapahtumassa oli kuitenkin se, että pieni mies sai täyden huomion kun Jamikaan ei ollut mukana. Veljenpoikien ollessa pieniä mulla riitti enemmän aikaa ja mahdollisuuksia touhuta, mutta oman lapsen syntymän ja välimatkan kasvun myötä ollaan vähän erkaannuttu, mikä harmittaa mua tätinä.

Eilisen myötä tuli myös herkuteltua vähän turhankin paljon. Kylässä mahaan päätyi käpykakkua, sipsejä ja suolakeksejä sekä tätä ennen lapsuudenkodissani suklaapisarakeksejä ja illalla vielä pizzaa, kuten Instagram-seuraajat näkivätkin. Totta kai lätyistä jäi vielä täksikin päiväksi ja jälkiruuaksi piti maistella suklaamunia, kun sellaisia satuin jossain nälkätilassa ostamaan. Arvatkaapa oliko hyvä olo? No ei. Herkuttelu on mennyt ihan sairaisiin ulottuvuuksiin viime aikoina. Tiedättekö mikä on ratkaisu? Täydellinen herkkulakko. Se alkaa nyt, mutta tarkenpaa kirjoitusta aiheesta on luvassa myöhemmin. Huhhuh. Tässä on pysyttävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti