11.4.15

Ihan mainio nainen (Minä olen oikea nainen)


Hei pakkohan munkin on osallistua Iinan aloittamaan haasteeseen, sillä tämä jos joku on aihe, joka kolahtaa. Kyseenalaistan naiseuteni aina aika ajoin. Okei, lause saattaa kuulostaa hullulle, mutta niin se vaan on. On aamuja, jolloin tuijotan itseäni meikittömänä peilistä hiusten ollessa pystyssä jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan. Ylläni on iso t-paita ja päällä useimmiten kokoa liian isot Marimekon raitashortsit. Hehkeä fiilis. Mikä nainen se tuollainen on?

Vaikka naiseuden kirjoittamattomat säännöt aina välillä putkahtavat keskusteluissa esiin, tuntuu musta kuitenkin, että nykyaikana erilaisuuden kirjo hyväksytään paremmin. Silti olen törmännyt kliseisiin, kuten lyhyet hiukset kuuluvat lesboille tai juuri tissiepisodin kaltaisiin juttuihin. Tiedän, että tissikeskustelua on käyty viime aikoina liiaksikin ja aihe tuntunee jo kuluneelta, mutta koska rintavarustus ja naiseus kuuluvat pitkälti yhteen niin en voi sitä sivuuttaa. Meikäläisen oman mielipiteen voi tiivistää pariin sanaan: aivan sama. Ei väliä onko paidan alla jättimelonit vai kirput. Pääasia on, että itse on tyytyväinen tai pystyy elämään suht hyvissä mielin itsensä kanssa. Maisa Torpan esiin nostamat miesten mieltymykset pistävät vähän naurattamaan - ei kai kukaan äijä voi sanoa, että "Rakastan sinua jos käyt vähän Tallinnassa korjaamassa itseäsi"? Häh? Se on koko paketti sellaisenaan tai ei mitään, joten mistään inhokkiruuista nyt on turha puhua. Huoh. Tai ehkäpä tuo meiänkin äijä sitten vaan tykkää kaalikääryleistä tai pinaattikeitosta.

Puhutaanpa enemmän musta itsestäni. Minäkin olen oikea nainen, vaikkei aina siltä tunnu. Ei haittaa, vaikka näytän välillä todella nuorelle, mulla on lyhyet hiukset, finninen naama, A-kuppi, olen lyhyt, vartaloltani puikulavailla muotoa, aina pipo päässä ja pukeudun epäistuviin vaatteisiin. Miehen tullessa töistä häntä ei odota meikattu ja kauniisti laittautunut vaimoke, vaan monesti räjähtänyt ilmestys, jonka naama kiiltää ja ripsarit, jos sellaista on, ovat levinneet jo joskus iltapäivällä tunteja aiemmin.

Naisellisuus ja naiseus ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Olen voinut myöntää itselleni olevani jossakin määrin poikatyttö ja antanut luvan siihen. Mun ei tarvitse pyrkiä vallitsevaan naisen malliin, koski se sitten hiusten pituutta, laihuutta, muodokkuutta tai pukeutumistyyliä. Minä olen minä ja tämä on se mitä mulle on annettu.

Olen myös synnyttänyt nainen. Kuvittelin, että tämä meriitti tekee musta omassakin mielessä oikean naisen, antaa niitä kuuluisia muotoja ja täyttää puuttuvat aukot. Näin ei vaan käynyt. Äitiys on pitkin pikkujätkän elämää luonut mulle jossain määrin paineita olemukseni suhteen. Voiko äiti näyttää tälle? Voiko äidillä olla vaaleanpunainen tukka tai sivukalju? Voiko äiti kulkea missä vaatteissa tahansa? Onhan se ihan hullua ajatella näin, mutta välillä heikolla hetkellä sitä katsoo itseään peilistä ja miettii esimerkiksi, pitäisikö itsekin laittaa jonkun teinienkin suosiman vaatekappaleen sijasta jotain aikuisempaa, jotain äidillisempää ja naisellista. Mutta ei, mä vetäisen ylleni sen väljän kollaripaidan, kaivan kaapista tennarit ja puen nahkatakin.

Kaiken kaikkiaan olen silti ihan mainio nainen. No, nainen ainakin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti