10.5.15

Blondie


Kameleontti-Hanna täällä hei. Tiedättekö, viime viikolla iski hirveä kaipuu takaisin blondiin tukkaan. Sama käy joka kevät. Niin paljon kun mä tykkäsinkään ihanasta vaaleanpunaisesta, jonka kampaaja mulle ennen Inspiration Daytä laittoi, oli värissä yksi ongelma - kesto. Hiuksia vaalennettiin ennen baby pinkin laittoa, eikä uusi väri kestänyt millään. Suoravärirumba tuntui työläältä ja juuri sitä tiettyä kylmää sävyä, joka mulla oli on aika vaikea saada ylläpidettyä kotikonstein.

Meikäläinenkin nappasi Indiedaysin Inspiration Daystä itselleen matkaan ilmaiseksi L'Oréal Paris'n Prodigy hiusvärin, jonka kampanjasivu löytyy täältä - ihan kaiken varalta, vaikka tukka oli juuri laitettu kuntoon. Tiedostin nimittäin oman tuuliviirimäisen käytökseni mitä hiusten väriin tulee. Nytkin päätös muutoksesta syntyi lopulta aika nopeasti, kuten yleensäkin. Onneksi oli väri varalla kaapissa odottamassa!


Tiesin, että pelkkä Prodigyn 9.0 ei välttämättä anna toivottua tulosta, sillä pohja näytti omaan silmään paikoittain tummemmalle. Varalta nappasin purkin halppis-Eleaa, jonka vetäisin ensin päähän irroittamaan viimeisetkin punaisuuden rippeet, jotka olivat aika tehokkaasti kaikonneet jo pesujen yhteydessä. Prodigyn, kuten useimpien muidenkin kestovärien ohjeissa lukee, ettei kyseistä tuotetta kannata (saa...) käyttää seuraavan kahden viikon aikana värinpoistosta tai vastaavasta toimenpiteestä. Vuosien kokemuksella voin kuitenkin todeta, etten ole koskaan välittänyt moisesta varoituksesta. Oma hiustyyppini on kestävää ja lyhyessä tukassa tuhot ovat minimaalisia. Hiussuomut ovat kuitenkin vaalennuskäsittelyn jälkeen auki ja hius jollain tasolla vahingoittunutta, joten kestovärien pigmentti ei välttämättä kestä päässä samalla tavalla kuin terveessä hiuksessa.

Anyway, tässä sitä ollaan jälleen blondina reilun puolen vuoden tauon jälkeen. Prodigy antoi juuri sen lopputuloksen mitä lupasi - luonnollisen vaalean. Pidän kovasti siitä, ettei pohja, johon värin laitoin ollut täysin tasainen ja päällihiukset ovat takaosaa vaaleampia. Ruokakauppareissulla mukaan tarttui vielä Biozellin hopea Color Mask, jonka violetti pigmentti on aika vaaleaa, mutta yhden nopean kokeilun jälkeen huomasin kuitenkin eroa. Taidan käydä kaikesta huolimatta vielä hopeashampoo-ostoksilla ensi viikon aikana.

Olen vuosien aikana testannut turhan paljon eri värimerkkejä, mutta tästä ei ole mitään pahaa sanottavaa, vaan olen kaikin puolin tyytyväinen kun vertaa moniin muihin markettiväreihin, joiden ongelmat ovat esimerkiksi voimakkaassa hajussa tai liian löysässä koostumuksessa. Puolet aineista odottaa vielä omissa purkeissaan seuraavaa värjäyskertaa. Lisää voi lukea Indiedaysin Prodigy-kampanjasivuilta TÄÄLTÄ.

Ennen:


Jälkeen:

Miltä näyttää? 

2 kommenttia: