24.5.15

Ei tyyni meri sua pelasta - Tarina siitä kun äiti räjähtää


Hyvä äiti pitää malttinsa tilanteessa kuin tilanteessa. Näin mä ajattelen, mutta arjen keskellä välillä menettää hermot toden teolla. Yht' äkkiä huomaan karjaisevani, korottavani ääntä ja päästäväni suustani pari kirosanaa. Ei väliä oliko kyseessä mies vai poika jonka käytös saa kiehumaan, mutta joskus vesi lentää kattilasta turhankin rajusti.

Olen kokenut viime viikot todella stressaavina. Takana on levottomia ja huonosti nukuttuja öitä niin pojun kuin muiden syiden takia. Milloin olen jännittänyt pääsykokeita, milloin miettinyt joutavia asioita yömyöhään. En sano, että unen puute oikeuttaisi korottamaan ääntään ja käyttämään jopa voimasanoja, mutta totta kai vireystilan vajavaisuus vaikuttaa itsehillintään ja jaksamiseen ylipäätään.

Tilanteessa, jossa poika laittaa lieden päälle kymmenettä kertaa parin minuutin sisään tai kaivaa bataattia jääkaapista jalkapalloksi, vaikka homma olisi kielletty ties kuinka monesti, koitan laskea kymmeneen. Tai silloin kun tarvitsisin miehen apua ja tämä istuu koneella peliruutu auki. Aina rauhoittuminen ei onnistu ja joskus sormi osuu tietokoneen virtanappiin ihan vahingossa ja volyymi nousee kattoon. Jälkeenpäin en ole ylpeä toiminnastani, mutta sillä hetkellä veren kohistessa korvissani jonkunlainen statement on vaan tehtävä.

Olen kuvitellut olevani tyyni tyyppi, joka ei suutu helposti. Oltiin miehen kanssa ennen lasta pari, joka ei liiemmin riitele. Lapsen myötä olen löytänyt itsestäni kärkkäitäkin piirteitä, joiden hallitsemisen opetteluun tarvitsen hieman aikaa. En haluaisi olla äiti, joka hermostuu pikkujutuista tai joka on koko ajan karjumassa. Mä en myöskään haluaisi olla avovaimo, joka räyhää jatkuvalla syötöllä aiheesta kuin aiheesta. Elämä ei kuitenkaan ole aina niin yksiviivaista, vaan vastaan tulevat tilanteet aiheuttavan joskus todella vahvoja negatiivisia tunteita. Turhatumista ja suuttumustakin pitää voidaa näyttää, mutta oikealla tavalla. Tavalla, jota muut eivät koe uhkaavana tai muuten vahingollisena, vaan sopivan hillitysti ja tilanteeseen sopivasti.

Tämä teksti on eräänlainen tunnustus: Joskus minä huudan ja kiroilen niin pienelle lapselleni kuin miehellekin. Vaikka kovasti haluaisin olla ihanteeni kaltainen zen-tyyppi, jonka pinna kestää tilanteessa kuin tilanteessa, on siihen tyyneyden tilaan vielä matkaa. Tällä hetkellä tunnen itseni heikoksi kaikilla henkisillä osa-alueilla, joten kasvettavaa ja vahvistumista vaaditaan, jotta mieli, kärsivällisyys ja täydellinen balanssi saavutettaisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti