14.5.15

Minttua


Pelkkää mustaa ja valkoista. Keltaisten verhojen lähdettyä pesuun muuttui pikkujätkän soppi kokonaan värittömäksi. Ei se hullumpi ollut, samaa kaavaa noudattelee meidän muukin asunto. Alkuviikolla lähdin kuitenkin Tigeriin hakemaan sankoja parvekukkien ruukuiksi ja samalla silmiin hyppäsi muutamat ihanat väripilkut - talon muotoinen ritiläasia sekä kukkaruukku, joka sattui valitettavasti olemaan liian pieni meidän mini banaanipuulle. Nyt mulla on tekosyy ostaa uusi kukka.

Samalla reissulla tarttui matkaan Anttilasta koristepalikat. Paino sanalla koriste. Jostain syystä nämä ovat nykyään pojan lempparilelut yhdessä kukkaruukun kanssa, jonne on hyvä mättää kamaa. En tiedä mikä näissä voittaa Brion palikat. Anyway, musta nuo on todella söpö lisä lipaston päälle. Eikä se haittaa jos niillä välillä vähän leikitään, vaikka tänään sain etsiä R-kirjainta toden teolla.

Tuntuu, että pojan huone on koko ajan vaiheessa. Edelleen kaivattaisiin säilytysratkaisua, jonne saisi lelut turvaan ja toisaalta mintunvihreää olisi myös kiva tuoda enemmän esille esimerkiksi tyynyn tai päiväpeiton voimin. Ikea-reissu ei olisi hullumpi idea, vaikkei mitään ihan akuuttia tarvetta hankinnoille vielä olekaan. Pieni värilisäys on kuitenkin ihan hauska juttu ja ehkä ne entiset keltaiset verhot siirtyvätkin kesäksi meidän makuuhuoneeseen? Saa nähdä. Ainakin ne on nyt viimein pesty ja kuivumassa!

2 kommenttia:

  1. Toi ritiläsia (:D) on ihana! Täytyy ehkä kans poiketa Tigerissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tigerista tuppaa aina tarttumaan kaikenlaista matkaan. :D

      Poista