2.5.15

On The Rocks


Meidän vappuaaton ilta kului musiikillisissa meiningeissä. (Meinasin lisätä loppuun vielä että Hesassa, mutta Radio Rockia kuunnelleena kyseinen ilmaisu on kuulemma niin junttia kuin olla ja voi, joten jätetään väliin.) Mies oli nakitettu kuvaamaan kaverien bändin Meltdown Wankersin keikkaa On the Rocksiin. Alun perin meikäläisen oli tarkoitus jäädä pikkujätkän kanssa kotosalle, mutta koska mun opiskelumenot venyivät odotettua myöhempään ja päivällä lapsenvahtina ollut äitini oli valmis jäämään vielä valvomaan pojan unta päästiin molemmat matkaan pitkästä aikaa.

MW:n lisäksi ehdittiin nähdä Berlin Nun, jonka svengaavasta menosta pidän todella - etenkin livenä. En ole ollut mikään innokas keikkojen kuvaaja veljen bändin vetoja lukuun ottamatta, mutten myöskään jaksa liiemmin seisoskella pelkästään kuuntelemassa musiikkia mikäli tilaisuus johonkin muuhunkin toimintaan on tarjolla. Mies varmaan katui mun mukaan ottamista viimeistään siinä kohtaa kun vaadin saada kameran kätösiini. Berlin Nunin keikan sain kuvata ihan sovinnolla, mutta loppujen lopuksi Canon pysyi mun käsissä vielä kolmen biisin ajan Meltdownin vallatessa lavan. Eli olkaa hyvä vaan jätkät, saatte kuviinne vähän naisellistakin silmää. Kokonaisuudessaan musiikillinen anti oli viihdyttävää, mutta kotimatkalla väsymys alkoi painaa kumpaakin jo sen verran, että auton täytti jatkuva keskustelu kaikesta turhanpäiväisestä, jotta kuskin silmät pysyisivät auki.

Tutustukaahan kyseisiin bändeihin ja tsekatkaa tulevat keikat esimerkiksi Facebookista!

Kuvat: Muuten minä, vika jätkän ottama

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti