16.6.15

Se oli kaikki vaan unelmaa, kuva mun päässä

idkuva

Suhteeni valokuviin on monimutkainen. Yksinkertaistettuna pieni pääni lajittelee itse tuottamani kuvamatskun kolmeen kastiin - 1) blogikuviin ja arkisiin otoksiin, niihin joita täälläkin on suurimmaksi osaksi, 2) asiakaskeikkoihin tai muihin hieman suunnitellumpiin henkilökuviin ja 3) omaehtoisiin räpsyihin, joissa kuvaaminen on itseisarvo ja homma jossain määrin harkittua tai vahvasti tunneperäistä.

Kun ensimmäisen kerran aioin mainita blogissa hakevani opiskelemaan korkeakouluasteelle valokuvausta meinasi pupu mennä pöksyyn. Pitkän aikaa, useamman vuoden olin julkaissut materiaalia muiden nähtäväksi. Nämä kuvat eivät välttämättä aina täyttäneet omia laatukriteerejä, saattoivat olla tärähtäneitä (mikä ei tietysti aina haittaa) tai muuten onnettomia mikäli esimerkiksi kohde tai muu elementti aiheutti sen, että ne oli vain syystä tai toisesta pakko julkaista. Viime aikoina olen koittanut panostaa, mutta edelleen joukkoon mahtuu matskua, jota en välttämättä täysin allekirjoittaisi.

Kun joku kehuu esimerkiksi Facebookiin laittamiani kuvia, menen vaikeaksi. Joskus tekisi mieli kysyä, että tiedäthän, etteivät ne ole niitä parhaita, aitoja teoksia. Kun joku toteaa blogin kuvista jotain en osaa olla. Ne ovat vain kuvituskuvia ja sivun täyttöä, tärkeitä sellaisia kuitenkin. Tällä hetkellä multa puuttuu paikka jonne kerätä sitä omaehtoista tuotantoa, jota periaatteessa haluaisi laittaa muiden nähtäviksi, muttei kuitenkaan levittää ympäri nettiä. Toisaalta viimeistään Taideakatemian pääsykokeet saivat mut niin solmuun oman ilmaisun kanssa, etten edes tällä hetkellä saa mitään uutta omaa projektia käyntiin.

Lienee sanomattakin selvää, että tällä hetkellä ykköshaaveena olisi opiskelupaikan saaminen ja valmistuminen kuvataiteilijaksi neljän vuoden päästä. Kun multa pääsykokeissa kysyttiin mitä opinnoilta odotan, vastasin yhtään miettimättä, että oman visuaalisen ilmaisun vahvistumista ja kykyä löytää oma tapa kuvata. Mikäli koulupaikka ei aukene joudun tekemään ainakin vuoden näitä ratkaisuja ilman ulkopuolista opastusta ja ilman samanlaista mahdollisuutta edetä kohti ammattimaista uraa ja sitä kaikkein suurinta unelmaa. Kliseistä joo, mutta max kaksi viikkoa pitää vielä jännätä! 

4 kommenttia: