8.6.15

Yhteentörmäyksiä


Eilen oli juuri sellainen päivä, ettei olisi tehnyt mieli nousta peiton alta ollenkaan. Toisen naama ärsytti, kiukutti, ketutti. olisin voinut kirota ääneen... Halusin vaan pakata kassit ja lähteä ihan muualle. Voihan perse.

Joskus saatoin sanoa, ettei meillä koskaan riidellä. Nykyään se olisi valetta. Ei kai lapsiperheessä ole mahdollistakaan, ettei joskus tulisi konflikteja, kun katon alla majailee vähintään kolme ihmistä haluineen, tahtoineen ja tarpeineen. Siinä missä ennen maailman kaatavan ärsytyksen iskiessä lähdin livohkaan, ei lapsen kanssa voikaan. Pakene tai taistele -asetelmassa onkin taisteltavana tai siis yritettävä rauhoittaa tilanne. On ollut pakko kypsyä ja koittaa soveltaa uusia toimintamalleja. Silti eilen olisin halunnut vain lähteä ovet paukkuen.

On niitä päiviä, kun tunnelma on ihan jäätävä, hermot kireällä ja kaikki tuntuu olevan huonosti. Ilmassa kuuluu naljailua, nälvimistä ja kommentit on tarkoitettu riipaisemaan. Mistään ei olla yhtä mieltä, mitään ei tehdä mitä toinen pyytäisi. Meikäläistä ahdistaa. Kuinka joku jota rakastaa voi ärsyttää niin paljon? Sitten on niitä päiviä, kun koko homma on ihan zen-tilassa ja hiljaa miettii päässään miksi eilinen olikaan niin kamala. Toiminko oikein, käyttäydyinkö tyhmästi, mitä toinen teki väärin?

Onneksi tänään kaikki on hyvin. 

2 kommenttia:

  1. TOIVEHIA: Enemmän ihokarvojen ytimihin hiipiviä hyväälyjä, silimihin kattomista, samalla nuaralla tanssimista elämän sirkuksen vaijjeriilla, iliman turvaverkkua.
    Vähemmän tuskanhiellä liäkitettyjä, painehes puristunehia vaivaaseenluun kipeitä sanoja, niinku: "Älä mee!" tai "Hyvästi."
    Notta eiköhän nuaren ensimmäästen toteutues jää jäläkimmääset vähemmälle.
    Runo on Arto Juurakon kirjasta Rakkauren kipunoota pohojalaasittain

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tää piti lukea paristi ennen sisäistämistä ;)

      Poista