1.7.15

Katse eteen ja suupielet ylöspäin, teen vastoinkäymisistä voimaa


Pitäisikö nyt nyyhkyttää peiton alla kovaa kohtaloa? En saanut opiskelupaikkaa. Voihan sniif. Kieltämättä harmittaa, mutta yllättävän vähän. Päällimmäisenä on helpotus siitä, että taas tietää elämää eteenpäin. Tai no oikeastaan ei tiedä yhtään mitään, mutta silti odottamisen aiheuttama stressi on poissa. Tuntuu, että pieni taakka on nostettu harteilta. Ei tarvitse alkaa järkkäämään muuttoa, pakkaamaan kamoja tai alkaa etsimään hiki hatussa tarhapaikkaa. Ei tarvitse perua neuvolaa, etsiä uutta lähipuistoa tai jättää itkevää lasta päiväkotiin. Ehkä näin on vielä toistaiseksi hyvä.

Ilman poikaa olisin varmaan murheen murtama. Mulla on kuitenkin hyvä syy olla kotona, jos mitään muuta ei ilmaannu. Mieskin saa vakinaisen työpaikan Vantaalta parin kuukauden päästä, joten Turkuun muutto olisi sotkenut kuvioita aika lailla. Yksi ovi sulkeutui, mutta elämässä on kuitenkin kaikkea hyvää meneillään tällä hetkellä.

Toinen syy siihen, ettei harmitus vie voittoa on se, että pystyn tekemään rakastamaani hommaa ilman koulupaikkaa. Jos tuntisin suurta paloa esimerkiksi tradenomin töihin olisi kuvio eri. Valokuva-alalla homma on kuitenkin itsestä kiinni oli sitten medianomi, kuvataiteilija tai hyvin verkostoitunut harrastelija - kaikki on itsestä kiinni. Saan kiittää elämäntilannetta ja ennen kaikkea pitkälettiä siitä, ettei taloudellinenkaan puoli stressaa, vaikka kieltämättä haluaisin yhteiskunnan kuuliaiseksi veronmaksajaksi ja pois kotiäitiyden ihmeellisestä maailmasta. Kai.

Suurin asia, jota opiskelupaikan menetettyäni jään kaipaamaan on se tunne, että kuuluu johonkin ja on osa jotakin ryhmää. Toisaalta mulla on eräs varasuunnitelma, joka takaisi tämän tunteen lisäksi opiskelija-statuksen, valokuvaukseen tarvittavien työvälineiden käytön, palautteen saamisen omasta työstä sekä antaisi mahdollisuuden pitää pojan vielä poissa päiväkodista... Katsotaan onnistuuko.

Pettymyksen vallitessa en kuitenkaan ole heittämässä kameraa seinään (vaikka sen tänään vahingossa pudotinkin), vaan menossa entistä kovemmin eteenpäin. Pääsin kuitenkin pitkälle. Ensi vuonna uusi yritys. Ehkä se Muotoiluinstituutin paikka aukeaa sitten, ehkä kutsuu Turku. Tai ehkä elämäntilanne on joku ihan eri.

Jokaisella asialla on puolensa. Ja oli pakko siteerata otsikkoon vähän Elastista.

2 kommenttia:

  1. Hyvä asenne, muru ! Surettaa sun puolesta kyllä, mutta onneksi osaat ottaa tän noin hyvin <3 nyt pääsette meilläkin käymään helpommin kun ei opiskelu rajota ;) heh :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turha murehtia. :D Teille pitäs tulla. Oon niin saamaton!

      Poista