19.8.15

Kotiäiti muttei kotona


Jotkut asiantuntijat sanovat, että alle kolmevuotiaan lapsen paikka on äidin kanssa kotona, eikä esim. päiväkodin vilskeessä. Mä en sano tähän muuta kuin että jokainen tyylillään. Meidän tilanne on toistaiseksi se, että pikkujätkä on kotihoidossa, mutta mikäli tarve vaatisi voisi tämä ihan hyvin olla jo päiväkodissakin ja joskus tuntuukin, että kaikki olisi tällöin helpompaa. 

Kotiäitiys ei kuitenkaan tarkoita, että lapsen kanssa oltaisiin vaan kotona. Tällöin vastuu viihdyttämisestä. virikkeiden tarjoamisesta ja monipuolisesta tekemisestä siirtyy täysin äidille tai isälle. Arvostan sitä työtä mitä lastentarhanopettajat, lastenohjaajat, perhepäivähoitajat ja muut tekevät hoitopaikoissa pienten eteen sen perushoidon lisäksi. Onneksi ne kuukaudet jotka opiskelin lastenohjaajaksi antoivat ideoita, mutta myönnettäköön, että aika harvoin arjessa tulee toteutettua mitään kovinkaan jännää tai erikoista Duplojen tai junaratojen esiin nostamisen lisäksi. Tunnen, että velvollisuuteni on taata lapselle kehittävää tekemistä, uusia kokemuksia ja erilaisia paikkoja, jotka edesauttavat taitojen kasvua. Totta kai meillä on päiviä (ja paljon onkin ollut), jolloin meikäläinen haluaisi vaan maata sohvalla ja toivoo, että lapsi jaksaa viihdyttää itse itseään, sillä edes pihan hiekkalaatikko ei houkuttaisi. Aika pian kuitenkin huomaa, että tuollainen 1,5-vuotias alkaa hyppiä seinille mikäli mitään ei tapahdu ja kaipaa jo esimerkiksi muiden lasten seuraa edes sen verran, että pääsee tuijottamaan vaikkapa isompien puuhia. 

Tänä syksynä koitan skarpata tekemisten ja kokemusten suhteen perus yhdessä leikkimisen lisäksi (joka on välillä ihan hemmetin tylsää jos totta puhutaan!). Eilen käytiin ensimmäistä kertaa seurakunnan perhekerhossa, jossa on harjoittelussa entinen opiskelukaverini, tuleva lastenohjaaja, mikä toimi kannustimena saada itsensä liikkeelle - ja onneksi lähdettiin. Vapaa leikkiminen, lauluhetki sekä kahvi- ja pullatarjoilu tutun tyypin kanssa juttelun ohella on todella hyvä yhdistelmä. Ehkäpä me saadaan vielä uusia kavereitakin tuota kautta. Perjantaina mennään näillä näkymin niin ikään seurakunnan avoimeen päiväkerhoon, joka kuitenkin jää listalta pois siinä vaiheessa kun muskari alkaa syyskuun alusta. Jos jotakuta kalvaa se, etten kuulu kirkkoon ja käyn silti tälläisissä häppeningeissä niin mainittakoon, että poika on seurakunnan jäsen ja oma uskoni on myös kaikkea muuta kuin kieltävä. 

Seurakunnan kerhojen ja muskarin lisäksi suunnitelmana olisi syyskuun alusta lähtien käydä myös ehtiessä toisessa avoimessa kerhossa aina keskiviikkoisin sekä mahdollisesti MLL:n iltaperhekahvilassa. Katsotaan minkä verran meikäläisen opiskelukuviot vievät aikaa ja energiaa. Lisäksi Lahdesta löytyy vielä avoin perhetupa kolmena päivänä viikossa, jossa ehdittiin käydä paristi kevättalvella. Luulisi, että näillä saa viikot täyteen aika kivasti. 

Vaikka olenkin tyyppi, joka voisi yksinään hengailla tyytyväisenä kotona, on pikkujätkä tylsistymisen lisäksi sen tason ujostelija, että uudet paikat ihmisineen tekevät varmasti hyvää ja valmentavat myös jossain vaiheessa eteen tulevaan hoitoon menoon. Ja olisiko se reilua lapsellekaan pitää tätä ilman ikäistensä seuraa ja erilaisia aktiviteetteja. Enää mä en tunne itseäni äitimaailman kummajaiseksi, joka ei muka sopeutuisi perhekerhon kahvittelijoiden joukkoon tai muskariin laulamaan iloisesti mukana - päinvastoin. Muskarissa aion ainakin olla ihan messissä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti