28.8.15

Nyt voi taas hengittää

idkuva

Olipa kerran maanantai - opiskelujen aloitus. Mulla oli hyvä fiilis, vaikka takana oli katkonaisia öitä. Elämä tuntui jännittävän kutkuttavalta, odotin malttamattomana koulurakennukseen pääsyä ja uusien ihmisten näkemistä. Lapsi oli kotona isovanhempien kanssa, oli lämmin ja aurinko paistoi.

No, sitten tuli tiistai - ei sen kummempaa tekemistä opintoihin liittyen, omatoimisestihan mä näitä käyn. Ja sitten keskiviikko ja keskustelu linjan vastaavan kanssa siitä, miltä mun tuleva vuosi näyttääkään. Käytiin kurssi kerrallaan läpi mitä mitä haluan ja mitä mun kannattaisi käydä. Muutamassa vuodessa unohtuu niin kuvanmuokkauskikat ja studion valojen asettelu, kun niitä ei tarvitse. Jotenkin salakavalasti meikäläisen kalenteri täyttyikin läsnäolopäivistä ihan vaan siksi, että mä haluan opiskella. Mikään pakko ei tietenkään ole, mutta totta kai mä haluan keskittyä valokuvaukseen täysillä.

Alunperin suunnitelmana oli, että isovanhemmat hoitavat poikaa kotona niinä päivinä, kun meikäläisellä on lähiopetusta. No, mites kun edessä on jopa täysi viikko ja hajanaisia päiviä siellä täällä tiheämpään ja enemmän kuin osasin kuvitellakaan? Vaihtoehtoja pohdittuamme päivähoito kuulosti parhaalle vaihtoehdolle. Okei, ketä mä huijaan - olihan se ihan itsestään selvä juttu, että arjen sujumisen kannaltakin on helpompaa viedä lapsi selkeästi hoitopäivinä samaan paikkaan kuin että joku olisi jatkuvasti meillä kotona.

Onnekseni päivähoitoasiaa on pohdittu jo ammattikorkeiden hakuvaiheessa. Silti mä olen koko kesän hokenut itselleni pysyväni kotiäitinä, joka tekee koulujuttuja. Nyt ne kaikki ajatukset voi haudata johonkin syvälle ja elämä ottaa uuden vaiheen, eikä edes harmita, vaan olen intoa täynnä. Uuden tilanteen kautta saadaan unohtaa muskarihaaveet, mutta edelleen voidaan poiketa avoimissa kerhoissa ja edelleen meillä on jopa kokonaisia viikkoja, kun teen asioita kotoa käsin ja olen läsnä.

No, mistä revitään hoitopaikka heti, kun lisäongelmana on äidin ajokortittomuus ja sijainti on tärkeääkin tärkeämpi? No Facebookin kautta tietenkin! Vaikka kunnallisella taholla olisikin ollut velvollisuus järjestää hoitopaikka parissa viikossa, ei lähdetty edes yrittämään sitä kautta, sillä toimisto on kuulemma aika tukossa, vaan käännyttiin suoraan yksityisten hoidon tarjoajien puoleen - tai itseasiassa he kääntyivät meikäläisen ilmoituksen kautta mun puoleen. Sain monta ihanan kuuloista viestiä yksityisiltä perhepäivähoitajlta, mutta kaikissa tapauksissa ongelmaksi nousi sijainti todella kehnojen bussiyhteyksien varrella toisella puolen kaupunkia - olisi nimittäin täysi mahdottomuus, että mies veisi lapsen hoitoon autolla lähtiessään töihin viiden jälkeen.

Ehdin jo haudata perhepäivähoitajahaaveet ja sopia paikasta yksityisen päiväkodin kanssa, joka sekin sijaitsi toisella puolella kaupunkia, mutta sentään suoran bussiyhteyden päässä, kun eilen illalla viesti kilahti puhelimeen henkilöltä ja paikasta, josta olen kuullut vain hyvää. Ehdin jo ilmoittaa meidän löytäneen hoitopaikan, mutta kiinnostuksesta kyselin lisää - ja kaikki olikin meidän kannalta parempaa päiväkotiin verrattuna: kodinomainen ympäristö, pienempi ryhmä, kaksi perhepäivähoitajaa samassa paikassa, ihania lapsia, etäisyys, hinta... Voiko näin hyvin edes mennä? Pystyin hautaamaan ajatukseni monen tunnin bussikyydeistä päivittäin viedäkseni pikkujätkän ison lauman sekaan sen sijaan että kuljettaisiin "meidän omalla linjalla" hoitopaikkaan, josta itse pystyisin kävelemään lyhyen matkan koululle.

Joko mä olen vaan todella huono suunnittelemaan asioita ennakkoon tai sitten tämä elämä pääsee aina yllättämään. Ensin nukuttiin huonosti joko rokotteen tai hampaiden takia ja loput yöt tähän asti olen valvonut murehtimassa hoitoratkaisuja toisaalta innoissani ja toisaalta kauhuissani. Nyt asia on pihvi ja tuntuu että henki pihisee taas ja varmasti yöunet maittavat. Meidän pikkumiehestä tulee osa-aikainen perhepäivähoitolainen, jonka jätän hyvillä mielin leikkimään ja touhuamaan ihanien hoitajien ja mukavien lasten kanssa, joista osan kanssa tehtiin jo tänään tuttavuutta sattumalta avoimessa kerhossa ja itse paikassa iltapäivällä vieraillessamme. Vaikken osannut ennakoidakaan hoidontarvetta niin onneksemme löydettiin parissa päivässä ihan nappi mesta!

4 kommenttia:

  1. Ihanaa että järjestyi! Onkohan tuo ryhmä mihin J pääsi se sama, joka käy aina meidän lähileikkarilla! Kuulosti ainakin ihan samalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Musta tuntuu että nää ulkoilee vähän toisella suunnalla. :)

      Poista
  2. Kiva että saitte hoitopaikan! Tsemppiä teillekin syksyn muutoksiin :)

    VastaaPoista