7.8.15

Picture Perfect


Viikko on taas melkein vierähtänyt. Maanantaina vietettiin huutorikas neuvolakäynti, enkä sano muuta kuin että uusi yritys luvassa ensi viikolla. Tiistaina podin jäätävää migreeniä ekaa kertaa iäisyyksiin, enkä voi edes sanoin kuvailla miten hyvältä tuntui saada apua äitikaverilta naapurista, vaikka ehdin jo käsien ja naaman puutuessa pelästyä kuinka pari seuraavaa päivää pärjätään miehen ollessa töissä. Onneksi kohtaus oli ohi tunneissa, eikä apua loppujen lopuksi liiemmin tarvittu, mutta seura oli tietenkin plussaa ja auttoi rentoutumaan. Ennen sitä pystyi vaan painumaan päiväksi nukkumaan, mutta lapsen kanssa on pakko sinnitellä tolpillaan. No, iltapäivällä shoppailin jo treenivaatteita Lidlistä (jep ja hyviä onkin!) ja jottei musta jäisi mitenkään romantisoitu kuva niin, että mainittakoon, etten ole taaskaan käynyt juoksemassa tai tehnyt lihaskuntoa, vaan mättänyt sipsiä suuhun pitkästä aikaa.

Keskiviikkona lenkkeiltiin pojan kanssa, käytiin pienellä puistopiknikillä ihan randomisti ja onnistuin polttamaan nahkani. Torstain puistosuunnitelmat peruuntuivat huonon sään takia, mutta iltapäivällä valo riitti 2v-kuvien napsimiseen naapurin pikkutyypistä. Tai no aika iso jätkä sekin alkaa jo olla. Tänään käytiin satamakahveilla sekä kierrettiin kaupunkia äitini kera, ostin taas parit Marimekon Tasaraita-paidat pojalle muutamalla eurolla sekä tein itsellenikin kirppislöytöjä. Vaatekaappi kiittää. Iltapäivällä mies hurautti pihaan kenties meidän uudella autolla - katsotaan miten viikonlopun koeajot sujuvat. Ilta meni muuten kivasti, mitä nyt pikkujätkä jaksoi vängätä nukkumista vastaan päälle tunnin ja kiristää äitinsä hermot, vaikka tuntui todella väsyneeltä.

Ihan jees viikko ylä- ja alamäkineen. Katsotaan mitä viikonloppu tuo tullessaan. Nauttikaahan lämmöstä!

2 kommenttia:

  1. Siiiiiiis mitkä noi ihanat verhot on! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annon Kettu Repolaiset, 7e/kpl Anttilan alelaarista keväällä löydetyt. ;)

      Poista