24.9.15

Äiti menee nyt


Kaksi ihka oikeaa hoitoviikkoa takana, edessä pitkä viikonloppu. Koko ryhmiskuvio on sujunut yllättävän helposti ja hoitajien sanoin tämä on vaikeinta äidille. Se lienee totta. En olisi ikinä uskonut kuinka reipas meidän pieni ujostelija onkaan ja miten simppelisti kaikki on mennyt. Kuinka ihanaa oli tänäänkin mennä hakemaan pikkujätkää, joka toisen pojan kanssa leikkiessä ei edes ensin huomannut äitin saapumista? Vau!

Jokaisena aamuna poika on tirauttanut eron hetkellä pari kyyneltä, jotka lakkaavat välittömästi, kun ovi meidän välillämme sulkeutuu ja kun tämä pääsee muiden lasten luo. Muuten kaikki on sujunut loistavasti. Ensimmäisenä päivänä unet eivät meinanneet maistua muiden kanssa samassa huoneessa ja jätkä oli sammunut alakerran sohvalle istuvilleen pienen protestoinnin jälkeen ja edelleenkin tämä kuulemma aloittaa päikkärinsä istuma-asennossa kuin yrittäen viimeiseen asti taistella unta vastaan. No, jokainen tyylillään... Ruoka maistuu kuulemma hyvin, tämä syö hienosti itse, vaikka kotona joskus vaatiikin palvelua ja osallistuu leikkeihin koko ajan enemmän ja enemmän. Ekoina päivinä poika oli tyytynyt katselemaan muiden puuhia, mutta touhuissa on tapahtunut suuri muutos ja leikkikavereita on alkanut löytyä muista suurin piirtein samanikäisistä lapsista.

Meidän pieni ujostelija on reipastunut silmissä. Myös puhe on kehittynyt parissa viikossa ihan huikeasti ja nykyään muun muassa bongaillaan koko ajan "kekkoja" liikenteessä, puetaan päälle "akki", hiekkalaatikolla mätetään "iekkaa", mukiin halutaan "aitoa" ja oltiinpa missä tahansa näytetään kaikki vastaantulevat "amput". Jätkästä on kehkeytynyt papukaija, joka toistaa ihan kaiken. Viimeisetkin pelon rippeet syntymäasfyksian vaikutuksista puheeseen karisevat pois. On niin outoa nähdä kuinka iso se oma lapsi onkaan, etenkin kun muutos on tapahtunut taas viikoissa.

Vaikka alkuun tuntui todella vaikealle jättää toinen muiden hoidettavaksi, on oma mieliala kohentunut viime aikoina, vaikka pientä stressinpoikastakin on päässyt syntymään ja elämä on saanut opiskelujen myötä uutta sisältöä. Tulevaisuudessa viime viikon kaltaiset neljän hoitopäivän viikot ovat harvinaisia - tällä viikolla päiviä oli kolme ja ensi viikolla about saman verran, mikä on juuri passelisti. On ihana istua koulussa paikoillaan kuuntelemassa luentoa sohvannurkassa ja tuntea, että arjessa on muutakin kuin lapsenhoito, mutta silti on niitäkin päiviä, kun saa olla oloasussa, eikä ole kiire mihinkään. Ainakaan juuri sillä hetkellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti