13.9.15

Tekniikan ihmelapsi


On muutama juttu, jota ilman en ainakaan itse pärjäisi bloggaajana - tietokone, kännykkä ja kamera. Sentään vikaa ei tarvinnut tällä viikolla uusia, mutta kaksi ensimmäistä oli pakko päivittää entisten kuoltua traagisesti. Elektroniikkakauppaan mennessäni olen juntti, joka ei osaa vastata yksinkertaisiinkaan kysymyksiin koskien sitä mitä haluan. Älypuhelimet, onko niissä nyt oikeesti niin paljon eroa? Kunhan saa sähköpostin luettua ja pääsee Instagramiin! Tai kannettavat... Mä en tajua niistä mitään. Tehoa pitäisi vissiin olla, mutta luvuista en ymmärrä yhtikäs mitään.

Materialistinen onneni on huipussaan, kun nyt on masiinat joilla hoitaa juttuja. Kännykkä on LG:n G4C, joka entiseen Lumiaan verrattuna tuntui aluksi erilaiselta käyttää (luonnollisesti), mutta sittemmin ollaan oltu ihan sujut, eikä valittamista ole ilmennyt. Mulla oli yläaste- ja lukioaikoina samaisen merkin luuri, joka kesti ahkerassa käytössä peräti kuusi vuotta, joka tuntuu olevan nykypuhelimelle aikas pitkä elinaika.

Uudeksi kannettavaksi valikoitui Lenovon tarjouksessa ollut malli, jonka vaalea ulkonäkö ainakin miellyttää silmää kun muusta ei tajua! Haha. Ei vaan ihan käyttökelpoiselta yksilöltä vaikuttaa, etenkin kun tarvetta on lähinnä bloggaamiselle ja kuvanmuokkaukselle, joka syö kyllä yllättävän paljon kapasiteettia.

Sanotaan, ettei kahta ilman kolmatta. Kieltämättä mulla on pieni pelko takaraivossa hajoaako lähiaikoina vielä muutakin, mutta koitan pitää pään pystyssä ja olla luottavaisin mielin. Esimerkiksi kameran vahingoittuminen olisi jonkunasteinen maailmanloppu, vaikka onneksi meiltä löytyy kunnon kotivakuutus korvaamaan isompia vahinkoja. Toivotaan silti, ettei mitään yllättävää ole tiedossa vähään aikaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti