6.11.15

#KOOTD - Rentoa taaperolle


Jotenkin mulle kertyy aina tälläisiä kuvia koneelle. Ohimennen otettuja räpsyjä. Viime päivinä vastaavia otoksia on tullut kerättyä tarkoituksella ajatuksena esitellä meidän pikkujätkän arkipukeutumista, niitä yksinkertaisia kuteita, jotka tulee vetäistyä tälle aamulla niskaan ja jotka saattavat vaihtua pävän mittaan, kun tomaattikastike tipahtaa rinnuksille tai maito kaatuaa (kaadetaan...) housuille.

Vaikka mä koen olevani jossain määrin supertarkka lapseni pukeutumisesta ei mitään selkeää tyyliä ole. Pääasia on, että vaate miellyttää silmää ja on mukava sekä käyttötarkoitukseen sopiva. Erityisesti kotileikeissä juurikin joustavuus on tärkeintä ja se, ettei mikään ole tiellä tai häiritse touhuilua - kuten sukat, minkä voikin kuvista päätellä...

Näiden kuvien asujen perusteella olin suorastaan yllättynyt, kuinka paljon eri värejä pojan kaapista löytyykään. Toisaalta myös vaatteiden alkuperä aiheutti hämmästystä. Vaikka tiedänkin kierteleväni kirppiksiä todella ahkerasti, on käytettyjen vaatteiden ylivalta melkoinen, mikä ei haittaa yhtään, sillä sen verran kivoja kuteita on löytynyt ja kaikki uudenveroisia. Myös äitini ompelukset ovat todella tärkeä lisä pienen arkipukeutumisessa ja lisää ihanuuksia onkin luvassa.

Mutta niihin asuihin tarkemmin...

1. pilvipaita äitini ompelema, siniset kollarit kirppis (KappAhl)
2. Marimekon paita kirppikseltä, legginssit äitini ompelemat
3. valkoinen paita kirppikseltä, housut äitini ompelemat Noshin kameratrikoosta
4. mustavalkoinen paita kirppikseltä, housut äitini ompelemat
5. Benettonin paita kirppikseltä, housut Lindex
6. Ticket to Heaven -huppari kirppikseltä, Mini Rodinin housut niin ikään kirppikseltä

2 kommenttia:

  1. mun on pakko ilmiantaa itseni stalkkerina ja tulla kertomaan että nää sun kaikki kuvat on ihan mielettömän kauniita. :) ja kun on niitä päiviä että en jaksa blogeja niin Tuun tänne vaan ihasteleen kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät ja vierailet täällä :)

      Poista