16.11.15

Lapsen kanssa vaikka heikolle jäälle... Eikun


Palataanpa I love me -tapahtumaan, josta on jo tovi. Messupäivä. Hallit täynnä ihmisiä, pääasiassa erilaisia ja eri ikäisiä naisia. Kanalauma koossa. Jo ovella alkaa ruuhka, pitkät jonot yltävät koko eteisen halki. Stressaavaa. Mihin mennä, mistä saa bloggaajapassin? Info onkin siirretty toiselle puolelle aulaa, eri puolelle kuin ennen. Hitto.

Rattaat ja ihmispaljous eivät sovi yhteen. Ei ainakaan jos kysytään meikatuilta keski-ikäisiltä tai nuorilta tyttösiltä trendikkäine laukkuineen. Tosi hyvän reitin rattaineen valitsi oli eka kommentti, jonka kuulin. No, reitti oli ainoa mahdollinen. Kuka hullu tulee tänne lapsen kanssa oli toinen. Minä hullu, jonka mielestä lapsen voi ottaa melkeinpä minne tahansa - ravintolaan, tapahtumiin, kerran jopa kouluun. Ihan kivasti se siellä oli, meikäläinenkin oppi oikeaoppisen negatiivien skannaamisen, vaikka hiki valuikin ja hermot olivat kireämmällä kuin yhdenkään kitaran kieli. Paras lienee kuitenkin kaverin tanssiperformanssi taidegalleriassa - ja hyvin meni sekin!

Lapsimessuilla olosuhteet ovat samat, vain ihmiset eroavat. Kyse on ymmärryksestä ja muiden huomioonottamisesta. Joukkoon mahtuu varmasti ärsyyntyjiä, joiden mielestä rattaat ovat tiellä ja kaaos kamala, mutta koska joukkio on täynnä äitejä ja isiä, joista yksikään on tuskin pärjännyt vauva- ja taaperoaikaa koskematta vaunuihin, löytyy empatiaa ainakin hieman. Koska kliseiden viljeleminen on jossain määrin hauskaa puuhaa, en voi muuta kuin todeta, että toisen asemaan asettuminen on aina paras vaihtoehto - myös silloin, kun joku on jumissa rattaiden kanssa ihmisjoukossa, jossa jokaisen vastaantulijan missio on päästä kahmimaan ilmaiset näyteripsarit viereiseltä ständiltä.

Lähtökohtaisesti en halua tehdä itsestäni tai perheestäni numeroa. Vaikka sanotaankin, että ääntä mahtuu maailmaan toivon, että lapseni ei kilju tai karju keskellä ruokakaupan kassajonoa ja koitan tehdä kaikkeni, jottei kukaan (tai minä itse) menetä hermojaan jälkikasvuni takia. Muutenkin pyrin siihen, että suhteellisen riiviömäiseksi osoittautunut poikani ei häiritse muita kanssaeläjiä, kuten en minäkään omilla toimillani. Silti yksi asia on varma - lapsi menee usein sinne minne minäkin. Kaupungille, junaan, bussiin, lukuisiin eri tapahtumiin, ravintolaan... Ja joskus käy niin, että mukana on rattaat tai että tuo paikoittain niin hemmetin jukuripäinen ihmisolento päättää kaikista mun toimista huolimatta pistää shown pystyyn, enkä mä voi tehdä muuta kuin tilanteesta riippuen napata lapsen kainaloon tai koittaa epätoivoisesti selvittää miksi bataatin laittaminen pussiin Prisman vihannesosastolla oli vaan niin väärin tehty.

Meistä moni on vanhempi ja jokainen on ollut itse lapsi. Tuntuu siis hassulle miksi jonkun mielestä lapset olisi parempi pitää kotona, eikä siellä missä tapahtuu. Mun sydän sulaa niitä mummoja ajatellessa, jotka Valokuvataiteen museossa tulivat rupattelemaan ilman vähäisintäkään arvostelua vuoden vanhan poikani vaatiessa äänekkäästi rattaita liikkeelle tai sitä nuorta miestä, joka silitti poikani päätä tämän yht äkkiä yllättäen singotessa ostarin käytävällä tämän tuntemattoman jätkän eteen.

Kyllä mä myönnän, että muiden lapset voivat joskus ärsyttää. Ja se oma pentu vasta osaakin! Silti mä raahaan lapseni ties minne myös tulevaisuudessa, sillä ihmisiä ne pienetkin ovat. Ravintolassa ruoka saattaa lennellä lattialle ja lasi kaatua tai junassa lapsi voi kiukutella, kun äiti ei suostu lähtemään leikkipaikalle määränpään ollessa jo seuraavan mutkan takana, mutta mitä sitten? Mitään ei opi pelkästään neljän seinän sisällä istumalla, enkä halua kieltää toista kokemasta ja näkemästä kasvunsa varrella - aivan kuten muakaan ei ole kielletty, vaan lapsuuteen on kuulunut muun muassa vanhempien kuoroleirejä, harjoituksia ja konsertteja, kampaamokäyntejä sekä esimerkiksi kutomolla leikkimistä äitini tehdessä mattoa vieressä. Voin vannoa, että meikäläisenkin läsnäolo junnuna on varmasti kismittänyt jotakuta, mutta paljon olisin menettänyt jos kaiken sen ajan olisin istunut vain kotona lapsenvahdin kanssa.


2 kommenttia:

  1. Nyökkäilin tätä lukiessa melkein joka lauseen kohdalla. Mun vauva on vasta 5kk mutta kulkee mukana luontevasti melkeinpä kaikkialle ja niin ois tarkoitus olla jatkossakin :) aina löytyy niitä joita lapset ärsyttää, mutta minkäs teet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, ettei lapsen mukana pitäminen ainakaan niissä paikoissa missä itse käy ole vaikeutunut kasvun myötä. Ainakaan vielä. :D

      Poista