16.12.15

Lämpimämpää joulua: Oman perheen hyvinvointi


Lumoblogien joulukuun #Lumohaaste on otsikoltaan "Lämpimämpää joulua". Joulukuussa emme vedä villasukkia vain omiin jalkoihin, vaan haastamme jokaisen tekemään jotain hyvää joka tuo iloa toiselle ja lämmittää yhtä lailla niin saajan kuin antajansakin mieltä. Lumobloggaajien ajatuksia aiheesta näet #lumohaaste-sivulta. Pienilläkin teoilla on suuri vaikutus toiseen. Niinpä. Ei tarvita suuria rahalahjoituksia hyväntekeväisyyteen tai vieraiden ihmisten tukemista - joskus sitä hyvää mieltä on parasta välittää lähellä oleville, omalle perheelle.

Meikäläinen haluaa tarjota lämpimämpää joulua miehelle, meidän Pitkäletille. Ja tietysti myös lämpimämpää mitä tahansa. Toistaiseksi me eletään tilanteessa, jossa perheemme iskän harteille kaatuu lähes kaikki elatusvastuu. Tämän aamut alkavat klo 4.30 ja illalla kotiovi aukeaa vasta lähempänä viitta. Päivään mahtuu reilusti ajelua ja kahdeksan tunnin työpäivä. Niinä aamuina, kun en itse meinaa saada jalkojani pois peiton alta seitsemän aikaan, on mies jo työpaikalla tekemässä hommia.

Toisaalta ei ole helppoa olla toisen armoilla. Mä en todellakaan suhtaudu asiaan välinpitämättömästi ja mieti, että onpa kiva, kun toinen kustantaa lähes kaiken. Ei, totta kai mä nautin kotona olemisesta, mutta mieleen nousee paikoittain kalvava syyllisyys ja joissain tilanteissa niitä omia roposia joutuu venyttämään. Tilanne aiheuttaa paikoittain ristiriitoja ja erimielisyyksiä, joskin meidän kohdalla onneksi todella vähän. Samaan aikaan olen tietenkin enemmän kuin kiitollinen. On mahtavaa, että voin yhtäaikaisesti opiskella oman tahtini mukaan ja hoitaa lapsen kotona. Tilanteeni on suorastaan unelma, joka ei olisi mahdollista ilman puolison tukea - erityisesti taloudellista.

Siispä pienillä teoilla koitan auttaa miestä jaksamaan. Meikäläinen tekee tälle eväsruuat ja laittaa lautasen nenän eteen tämän kotiutuessa töistä. Mä koitan parhaan kykyni mukaan hoitaa kaikki (kyllä, kaikki) kotityöt ja pitkälti vastuu pojasta erityisesti viikolla on mulla. Mä koitan olla nalkuttamatta turhasta ja ymmärtää, että toista voi oikeasti väsyttää. Yritän tarjota tälle omaa aikaa niiden asioiden parissa, jotka auttavat rentoutumaan (vaikka se onkin tietokoneella istumista...). Monet pienet teot tuntuvat itsestäänselvyyksiltä, mutta voivat elämän tohinassa unohtua totaalisesti.

Toisaalta parisuhde on kahden kauppaa, perhe-elämä kolmen. Samaan aikaan odotan arjen pieniä tekoja myös itseäni kohtaan. Vuosien saatossa olen huomannut, ettei asiat tapahdu pyytämättä - miehet eivät oikeasti lue ajatuksia, ei vaikka kuinka haluaisi! Siinä kohtaa kun meikäläinen oppi jossain määrin avaamaan suunsa ja sanomaan ääneen toiveitaan, on arki helpottunut huomattavasti. Olen maininnut tämän aikaisemmin ja sanon taas: Ei ole olemassa pelkkää minää, vaan me. Meidän kaikkien, niin itseni, miehen kuin lapsenkin täytyy voida hyvin, jotta koko perhe voi hyvin. Minä, minä, minä -ajattelu täytyy poissulkea ja keskittyä kokonaisuuteen, jotta kaikilla on hyvä olla.

Kaiken kaikkiaan meidän elo on arkisen mukavaa ilman sen kummempia ristiriitoja, vaikka itse kamppailen kouluhakujen kanssa, haaveillaan ja suunnitellaan kaupunginvaihdosta, asunnon ostoa ja päälle on vielä perheen kokoon liittyvät ajatukset... Fakta on, että elämä ei tule helpottumaan, päin vastoin. Kaikki etenee kuitenkin omalla painollaan, nyt ja tulevaisuudessa. Niin kauan, kun kyetään katsomaan myös omaa napaamme pidemmälle, ollaan menossa oikeaan suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti