10.12.15

Onko aina ollut näin pimeää?


Taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus sanoo eräs joululaulu. Valetta. Tänä vuonna pimeys tuntuu vetävän meikäläisen entistä enemmän syövereihinsä. Onko joka vuosi ollut näin kamalaa? Olenko aina ennenkin ollut näin voimaton, kiukkuinen ja odottanut vain peiton alle pääsemistä? Apua, kuulostaapa negatiiviselle! Jostain syystä tänä vuonna kaipaisin vain muumien lailla talviunille tai Ruususen lailla ikiuneen. Onnistuisiko?

Aamulla on pimeää, päivällä on pimeää, illalla on pimeää. Sitähän se kaamos on. Toki väliin on mahtunut muutama auringonkin pilkahdus, mutta jotenkin ne ovat mahtuneet juuri pojan päiväunien ajalle ja kun välipala on syöty ja oltaisiin valmiita pihalle, on tilalla vesisade. Vesisade, joulukuussa! Tälläistäkö tämä on jatkossa? Saanko hyvästellä lapsuuden kaltaiset talvet, kun lumipeitto yllätti jo lokakuussa syysloman aikaan melkeinpä joka vuosi. Viimeksi tänään löysin itseni selittämästä pojalle, kuinka silloin kun äiti oli lapsi pääsi pulkkamäkeen jo rutkasti ennen joulua. Hah.

Mutta palataanko meikäläisen väsymykseen? Kuinkahan monessa postauksessa (tai Instagram-kuvassa) avaudun omasta uupumuksestani, johon ei välttämättä aina ole edes selkeää syytä. Poikakin on nukkunut tosi kivasti, mitä nyt päikkärit tuntuu olevan vauvoille. Tosin voisihan niitä vitamiineja popsia enemmän, syödä terveellisemmin, eikä elää vain kahvilla, liikkua ja urheilla, mutta kaiken tööt-olon keskellä on vaan helppo pistää kaikki pimeyden, harmauden ja alakuloisen sään piikkiin - ja osittain se onkin syyllinen.

Lisäksi mun pitäisi valokuvata koulujuttuja. VALOkuvata. Inhoan lisäsalaman käyttöä, vaikka pakkohan sen kanssa on ollut opetella toimimaan. Tällä hetkellä Ilmatieteenlaitos lupailee huomiselle aurinkoa ja toivon, ettei keltainen merkki katoa mihinkään yön aikana, jotta luonnonvaloa olisi hitunen enemmän.

En mä halua pelkästään valittaa, sillä onhan näissä plussakeleissä toki puolensakin, kun voi kulkea Niken lenkkareissa vielä joululahjaostoksillakin, eikä pojan villapukua ole vieläkään pesty ja paksut toppahanskat on edelleen uuden veroiset. Pakkasia ainakin näyttäisi olevan tulossa ja eikös sitä valkeaa joulua lupailtu koko Suomeen.

Tämä syksy ja talven alku on ollut rankin henkisesti tähän astisista, vaikkei mitään sen kummempaa olekaan käynyt. Nyt tuntuu, että uusi energiapiikki on saavutettu ja toivottavasti tämä olotila säilyy. Tiedossa on nimittäin aktiivinen viikonloppu Lahti-Kouvola-Lahti-Helsinki -ajeluineen ja koko ajan ollaan käytännössä menossa. Ihana saada itsensä liikkeelle, viettää aikaa perheenä ja nähdä mm. pojun isovanhempia sekä päästä valmiisiin ruokapöytiin!

Kuvat on taas vanhaa tuotantoa viime talvelta. Vitsi mikä vauva meillä olikaan sillon! Ainakin tuona viikonloppuna maa oli valkoinen...

Onko pimeys iskenyt kovaa tai vienyt mieltä matalaksi? 

3 kommenttia:

  1. On iskenyt ja entistä kamalammaksi tekee jatkuva kova tuuli ja vesisade. Tässäkö pitäis löytää joulumieltä?

    Koiria haluaisin päästä kuvailemaan taas, mutta ei nappaa sitten yhtään tuossa ainaisen harmaassa ja sateisessa säässä. Plääh.

    VastaaPoista
  2. Mä olen selvinnyt melko hyvin tänä vuonna tästä koko päivän kestävästä harmaudesta, mutta kyllä tämä märkäkurasadepaska alkaisi pikkuhiljaa riittää mullekin. Kaipaan niin paljon lunta sekä aurinkoisia pakkaspäiviä ja sitä valoa. Tsempit sinne!

    VastaaPoista
  3. Siis mulla on ihan samat fiilikset! Jostain syystä juuri tänä syksynä pimeys on iskenyt todella kovaa, ja tälleen väliaikaisesti työttömänä ei ole oikeastaan mitään arkirutiiniakaan tällä hetkellä, mikä pitäis kiireisenä. Joten sitä tuntuu vain kulkevan koko ajan jossain sumussa, varsinkaan kun kunnon päivänvaloakaan ei tunnu tulevan päivisin. Tulispa tosiaan edes sitä lunta!

    VastaaPoista