19.1.16

Kirppistelyn juhlaa


Mä mietin aamulla pitkään viitsitäänkö pistää nenää kylmään pakkasilmaan vai jäädäänkö suosiolla leikkimään junanradoilla lämpimään olohuoneeseen. Vielä bussipysäkillä linja-auton ollessa auttamatta myöhässä ja tuntiessa jalkojeni muuttuvan tunnottomiksi ajattelin kääntyä takaisin kotiin kiroten taitamattomuuttani itseni pukemisen suhteen. No, bussi kuitenkin tuli ennen kun ehdin ottaa jalat alle ja niinpä me päädyttiin keskustaan ja kahdelle lastenvaatekirppikselle.

Lahden kirpputoritarjonta alkaa olla aika rahapussia kuluttavaa. Entisten lemppareiden lisäksi keskustasta löytyy parikin eri mestaa, jotka eivät yleensä jätä kylmäksi - uusi Vekarakirppis sekä pidemmän aikaa käyntilistalla ollut Viikari. Lisäksi lähiaikoina avataan vielä kolmas pienten vaatteisiin erikoistunut paikka Vadelmatarha, joka toivottavasti yltää edellä mainittujen tasolle.

Meikäläinen ehti pitää pienen tauon kirpputorien kiertelyssä, mutta nyt kirppistelyfiilis on taas nousussa. Ei ihme, sillä ostokset on olleet sitä tasoa, ettei uutenakaan meinaa löytyä yhtä kivoja kuteita! Itselleni olen muutaman viikon sisään löytänyt mekon ja neulepaidan, pojalle taas Instassa vilahtaneet Metsolan housut sekä vähän Marimekkoa.

Tänään pieni palelu pakkasessa kannatti. Viikarista mukaan lähti vuorelliset kurahousut pikkujätkälle sekä mulle fleecepaita, jonka vetäisin päälleni kassan naureskellessa vieressä. Molempien keskustan lastenvaatekirppisten asiakaspalvelu on muuten ensiluokkaista ja juttutuokio lämmitti vähintään yhtä paljon kuin paksu paita takin alla.

Vekarakirppiksellä multa pääsikin mopo käsistä. Pojan vaatevarasto päivittyi ihanan pehmeällä, H&M:stä peräisin olevalla neljän euron hintaisella toppatakilla. Ensi talvikin alkaa olla turvattu, sillä kaapista löytyy myös aiemmin parilla eurolla bongattu takki. Mukaan lähti myös jotakin, mitä olen salaa ihaillut jo pitkään: Mini Rodinin Pico. Kyseinen takki roikkui kirppiksen henkarissa jo aiemmin kun siellä vierailtiin, mutta nyttemmin hintakin oli jo pudonnut, enkä mä vaan pystynyt kävelemään uudestaan ohi. Samasta pöydästä löytyivät myös MR:n housut, jotka nekin pääsivät meille. Saattoi myös olla, että "yläkaappikokoelma" kasvoi mm. Mainiolla ja Punaisen Norsun Herra Hauki -kuosilla...

4 kommenttia:

  1. Eikä mitä löytöjä! Etenkin noi rodinit mahtuis meidänkin kaappiin. <3

    VastaaPoista
  2. wautsi mitä löytöjä ihan live kirppikseltä! Täytyykin varmaan seuraavaks ajaa tuo tunnin matka lahteen kirppistelee! ;) Keltasta rakastavana tuo mini rodinin takki on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että tää kirppistely on niin tuuripeliä. Pico lähti nyt edullisemmin livekirppikseltä kuin esim. fb:stä ja säästyi tarjouskilpailulta. Arvostan. :D

      Poista