5.1.16

Mitä jäi käteen - Fiilikset synnytyksestä kahden vuoden jälkeen


Pojan synttärien lähestyessä halusin tehdä jonkunlaisen throwback-postauksen. Ensin ajattelin julkaista vain kuvia, mutta tänään koko päivän kotona yksin ollessani tuli leipomisen ja siivoamisen ohessa pohdittuani ties mitä parin vuoden takaista, joten annetaan sanallisenkin arkun aueta.

Synnytys. Raskausaikana (aivan ihana) terkkarini totesi, että kyseinen tapahtuma on naisen elämässä mullistava muutenkin kuin sen osalta, että saa käsiinsä oman lapsen. Synnytys on tapahtuma, jota muistellaan vielä vanhanakin saunanlauteilla ja muiden saadessa lapsia ajatukset palaavat siihen omaan kokemukseen, joko hyvään tai huonoon.

Pikkujätkän tultua maailmaan olin valmis tekemään saman urakan heti uudelleen. Reilu 25 tuntia takana, eikä tuntunut missään. Olo oli voimaantunut ja mahtava, vaikka vaihtuikin pian itkuun toisen joutuessa teholle ja ambulanssilla Lastenklinikalle Helsinkiin vaikean asfyksian takia. Itse synnytys oli kuitenkin omalla kohdallani aivan super kokemus. Ei ihme, että uusi vauvakuume on ollut päällä lapsen vauva-ajoista, kun mielikuvat maailmaan saattamisesta on näin aurinkoiset. Muistan kuinka hehkutin lapsettomille kavereille fiiliksiäni saaden epäileviä katseita todetessani, että se sattui enemmän kuin mikään ikinä, mutta tuntui vaan niin oikealle. Hullua.

Mutta mitä mä ajattelen näin kahden vuoden jälkeen? Pääasiassa fiilikset on hyvät ja edelleen haluan kokea tuon mullistavan tapahtuman uudelleen. Toisaalta samalla jossain aivolohkossa kalvaa pieni pelko. Mitä jos en pääsekään enää kokemaan vastaavaa? Mitä jos joutuukin sektioon, ei saakaan toista lasta tai uusi synnytys onkin aivan hirveä? Tai mitä jos kaikki menee (taas) pieleen?

Moni sanoo ajan kultaavan muistot, mutta meikäläinen ei tarvinnut kuin pienen tikkauksen ja kahvikupillisen. Kahden vuoden jälkeen olen harmissani, että osa muistoista on haihtunut ajan virtaan. Onnekseni mulla on synnytyskertomus ylhäällä ja kuvia, joissa jokaisessa hymyilen... Eihän se sitten niin kipeää voinut tehdä? Päällimmäisenä mielessä on Jimin kokkiohjelmat, joita tuli katsottua pitkin operaatiota (myös ponnistusvaiheessa, haha), keinutuolissa nukkuva mies, epiduraali joka ei joissain vaiheessa toiminut ollenkaan toiselle puolelle sekä se, etten pystynyt syömään koko aikana mitään.

Perus kyynisenä epäilin äitiysneuvolan terveydenhoitajan sanoja - ei mikään asia voi olla niin elämää mullistava. Olin väärässä. Mä jaksan muistella rääkkiä ainakin vielä näin parin vuoden jälkeen ihan kevyesti, varmasti vielä tulevaisuudessakin. Ehkä vielä vanhainkodissakin jos sinne asti pääsee.

Millaiset fiilikset teillä on omasta synnytyksestänne (ja kauan siitä on aikaa)? 

2 kommenttia:

  1. Mulle jäi omasta synnytyksestä (siis siitä itse fyysisestä synnytyksestä, mutta ei sen jälkeisistä tapahtumista niinkään) hyvät fiilikset, siitä siis nyt puolisen vuotta. Mua synnytys ei juuri pelottanut etukäteen, koska en tiennyt yhtään mitä odottaa. Todennäköisesti mahdollinen seuraava synnytys jännittää enemmän kun tietää vähän, mitä on luvassa :D Silti haluan kyllä ehdottomasti kokea sen vielä uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on totta, mielelläni menisin toisenkin kerran kokemaan sen puhtaalta pöydältä. :D Toisaalta kun on kerran selvinnyt niin selviää varmaan uudestaankin (ja toivottavasti yhtä vähillä vammoilla). :D

      Poista