24.2.16

Miten bloggaaminen vaikuttaa elämääni?


Olisiko meidän arki tismalleen samanlaista, vaikka en olisikaan päättänyt pistää blogia raskausaikana pystyyn? Oletettavasti ei. Ilman blogimaailmaa mulla ei olisi hienoja äitiystäviä (ainakaan näitä samoja), eikä verkostoa johon kuulun. Ilman blogia moni kokemus olisi jäänyt väliin - tapahtumat, tapaamiset ja kaikki sosiaalinen kanssakäyminen, jossa blogi on ollut osallisena. Ilman blogia tuskin kulkisin ihan aina kamera mukana tai lykkäisi yöunia sen takia, että on pakko päästä koneelle.

Joulun jälkeen harkitsin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Kuvastimen lopettamista. Nuo ajatukset pyörivät päässä pari sekuntia ja vaihtuivat uuden nimen miettimiseen. Sen pienen tauon aikana, jonka kirjoittamisesta pidin ehdin tehdä monia asioita, jotka olivat jääneet taka-alalle - neuloa, lukea ja selata muiden blogeja. Sitten se kuitenkin iski, ikävä ja tarve palata kirjoittamaan. Kaipuu päästä tekemään sitä, mitä on tullut tehtyä usean vuoden ajan joskus enemmän ja joskus vähemmän, oli kuitenkin ylitsepääsemätöntä.

Olen kuitenkin monesti miettinyt olisiko elämä parempaa tai jollain tavalla vapaampaa, jos tämä tekele ei olisi koskaan nähnyt päivänvaloa. Olisinko kenties keskittynyt enemmän esimerkiksi miettimään mikä musta tulee isona, viettänyt enemmän aikaa lapseni kanssa tai uhrannut useammin ajatuksia parisuhteelle? Bloggaaminen on kuitenkin ainut harrastus mikä mulla on tällä hetkellä. Se on tekemistä, jota voi harjoittaa kotisohvalta käsin - tosin aiheet ja inspiraatio eivät monestikaan saa alkujaan pelkän takapuolensa päällä istuessa.

Bloggaaminen on toistaiseksi se meikäläisen oma juttu. Lapsen syntymän jälkeen miehen työskennellessä muualla blogi oli paikka, johon purkaa ikävää ja vauva-arjen stressiä. Nyttemmin sen tarkoitus on toinen - pinnallisempi ja omaa suuntaansa etsivä. Olen kiitollinen, ettei meikäläisen niskaan ole kaadettu syyttä suotta arvosteluja tai pommitettu ilkeillä kommenteilla, vaan olen saanut työskennellä harrastukseni parissa hyvillä mielin.

Ilman blogia viettäisin luultavasti vähemmän aikaa koneen äärellä ja mulla olisi jokin muu harrastus, joka olisi vähintään yhtä iso osa elämää kuin Kaksi rumaa ja pari kaunista. Kuvatiedostot eivät pursuisi jokapäiväisiä otoksia. Ulkopuoliset eivät tietäisi ajatuksiani, eikä lähipiiri ihan jokaista vaateostosta, jota blogissa tulee esiteltyä. Kangaskassini olisi astetta kevyempi ilman järkkäriä, eikä me juostaisi ihan yhtä usein esimerkiksi erilaisilla messuilla. Pojalta ei myöskään löytyisi ihan niin monia Vimman housuja tai Crocsin saappaita. Toisaalta mies ei menettäisi hermojaan joutuessaan ottamaan kuvia (harvoin tosin!) ja ehkä joinain öinä tulisi nukuttua paremmin, kun ei istuisi väsäämään postausta, vaan siirtyisi suoraan sänkyyn, kuten monesti viime iltoina onkin tullut tehtyä.

Blogia tai ei, me eletään ihan tavallista elämää - syödään samaa pastaa joskus monta päivää, imuroidaan liian harvoin ja eletään aina pienen kaaoksen keskellä, pestään melkeinpä päivittäin pyykkiä, kuunnellaan kiukuttelua, hermostutaan ja korotetaan ääntä, maataan koko perhe sohvalla Muumeja katsoen, leivotaan, itketään, ulkoillaan... Ja mä toivon, että pystyn jatkossa tuomaan kaikkea tätä vielä enemmän bloginkin puolelle juuri sellaisena kuin se oikeasti on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti