31.5.16

Taas "pelkkä" kotiäiti


Olen päässyt (joutunut?) kirjoittamaan vastaavan postauksen monesti aiemminkin. Meikäläisen opiskelijastatus alkaa olla taas taakse jäänyttä. Todistus on kohta kourassa, vuoden mittainen koulujakso on ohi ja olen taas "vain" kotiäiti. Okei, pitkälti olen ollut kotona koko ajan tehden töitä itsenäisesti ja lähiopetuspäivät on hoidettu isovanhempien voimin, mutta kohta viimeisetkin velvollisuudet kodin ulkopuolella jäävät.

En myöskään ole menossa ensi syksynä kouluun, en vaikka se viimeisin hakutoive tärppäisikin. Maisemanvaihdos, hoitopaikan järkkääminen ynnä muut käytännönjutut tuskin järjestyisivät niin nopeasti ja sulavasti, että olisi järkeä totuttaa esikoinen uuteen arkeen vain muutaman hassun kuukauden takia ennen äitiysloman alkamista. Ja toisaalta päästiin miehen kanssa sopuun, että muutto uuteen kaupunkiin tapahtuu vasta vuoden päästä ja tämä rakas kolmio on meidän kotimme ainakin ensi kesään. Toki se opiskelupaikka olisi silti hienoa saada jemmaan.

Viime aikoina on puhuttu kotihoidontuen uudistuksista, kotona olon jakamisesta isän ja äidin välille, jopa 6+6+6 -mallista, siitä miten naisen 80 senttiä ei koskaan yllä miehen euroon jos naiset hoitavat lapset kotona ja niin edelleen. Olen toistaiseksi naiivisti yrittänyt lukita korvani tältä keskustelulta. Tasa-arvo - hyvä. Isien oikeudet - hyvä. Mutta se, että lasten hoitaminen kotona tehtäisiin entistä tukalammaksi esimerkiksi meidän kaltaisillemme perheille - ei hyvä.

On tietysti mahtavaa, että isien oikeuksista puhutaan. Totta kai myös isien pitäisi saada olla kotona lasten kanssa, nähdä ensimmäiset askeleet, kuulla ensimmäinen sana, vaihtaa kakkavaippoja yhtä lailla kuin äitienkin. On vain muutamia muttia. Esimerkiksi meidän kohdalla isän kotiin jääminen on täysin pois suljettua. Pyhällä hengellä kun ei valitettavasti osta ruokaa. Koti-isä ja opiskelijaäiti -yhdistelmä ei taloudellisesti toimi missään muodossa - ei ainakaan meillä. Miksi sitten tehdä lapsia? Siksi, että tieto isästä elättäjänä luo riittävän turvan. Ehkä se ei ole tasa-arvoista tai edes kaikkien silmissä fiksua, mutta se on päätös, jonka me olemme tehneet. Mitään meiltä ei puutu. Ei vaikka meikäläisen tilille tupsahtaa vaan parisataa euroa kuussa. Toisaalta mies ei edes halua kotiin lasten pääsääntöiseksi hoitajaksi, mikä niin ikään on mulle ihan fine.

Kotiäiti. Ei musta koskaan pitänyt tulla sellaista. Silti mä olen enemmän kuin onnellinen julistaessani, että tässä sitä taas ollaan ensin toisen lapsen syntymää odottaen ja sitten arjen ylä- ja alamäkiä kahden pienen apinan kanssa kokien. Sitä kuinka pitkään kuvio jatkuu ja minkä ikäinen numero kakkonen tulee olemaan hoitopaikan tarpeen sattuessa eteen ei voi vielä tässä vaiheessa edes arvailla. Toivoa saattaa, etteivät uudistukset tule voimaan kovinkaan pian ja että meikäläinen saa tulevaisuudessakin kotihoidontukea vielä sen hetken kun sitä tarvitsee sen sijaan, että olisin kotona ilman euroakaan, mikä on myös käynyt mielessä mikäli uudet kuviot ehtivät monen vuoden tappelun jälkeen käytäntöön toisen lapsen taaperoaikana.

Koen olevani onnekas, että mulla on ollut mahdollisuus hoitaa lapsi näin pitkälle kotona pientä perhepäivähoitajapyrähdystä lukuun ottamatta, vaikkei tämä arki uhmakkaan kohta 2,5-vuotiaan kanssa aina mitään herkkua olekaan ja vaikka opintopisteitä sai repimällä repiä, kun lapsen kanssa ei aina meinannut taipua hoitamaan kouluhommia ihan niin kuin piti. Mukaan on myös mahtunut (ja mahtuu varmasti tulevaisuudessakin) huonommuuden tunteita ja ristiriitaisia fiiliksiä koskien omaa etenemistä ja esimerkiksi uran puutetta. Lapset ovat kuitenkin pieniä vain hetken. Siinä missä jotkut aikaisin lapsensa hoitoon laittavat kokevat tulleensa arvostelluiksi, voisin väittää, että nykytilanteessa ja suorituskeskeisessä yhteiskunnassa, jossa jokaisen pitäisi olla tuottava yksilö eivät kotona pitkään olevat äidit ole ainakaan paremmassa arvossa. Vai mitä mieltä te olette? Oma tavoitteeni on koittaa päästä noista kelvottomuuden tunteista ja keskittyä tällä hetkellä tärkeimpään eli olemaan äiti lapselle ja alkutalvesta toivottavasti kahdelle.

Fakta on, että jokainen tekee omat päätöksensä omistä lähtökohdistaan. Toivottavasti tämä mahdollisuus suodaan myös tulevaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti