9.6.16

Yksinäistä hommaa


Kesä. Mistä se tuli? Mitäs nyt tehdään? Ei enää koulua, ei pakollisia menoja, ei aikuiskontakteja sitä kautta. 

Talvi ja kevät ovat olleet väsyttävää aikaa. Kaamos ja alkuraskaus olivat isoja vaikuttajia. Energia meni arjen pyörittämiseen ja illalla oma sänky veti puoleensa. Samaan aikaan huomasin vähentäneeni yhteydenpitoa kavereihin ja ystäviin ihan huomaamatta toisaalta miettien, että olisipa kiva nähdä jotakuta tai edes vaihtaa somen kautta kuulumisia.

Mulla on omasta mielestäni suhteellisen paljon kavereita. Fakta vain on, että elämä on lennättänyt meidät eri suuntiin, eri puolelle Suomea. Tällöin ex tempore kahvihetket ja puistotreffit ovat poissuljettuja ja näkeminen vaatii matkustelua sekä enemmän suunnittelua. Osan kanssa on tunnettu ala-asteelta, osa tavattu lukiossa, yksi valokuvaopinnoissa tai tutustuttu miehen kautta. Äitikavereista moni on jollain tavalla blogin kautta mukaan tulleita. Jokainen noista tyypeistä on mulle omalla tavalla tärkeä - ei väliä vaikka nähtäisiin vain kerran vuodessa. Kesä on siinä mielessä ihanaa aikaa, että itse tulee liikuttua entistä enemmän ja monella lomat sattuvat sen verran kivasti, että on paremmin mahdollisuuksia törmäillä välimatkoista huolimatta.

Olen kuitenkin herännyt siihen faktaan, ettei mulla ole omassa kotikaupungissa enää ketään, jonka luokse pistäytyä, nähdä leikkipuistossa tai jota pyytää kahviseuraksi. Kieltämättä se on hajottavaa. Erityisesti kun tietää, että edessä on kotielämää jokunen tovi. Kotiäitiys voi monesti olla suhteellisen yksinäistä hommaa, vaikka taaperon kanssa saakin väitellä siitä onko äitillä pippeli. Myönnän, että ehdin jo haaveilla pikaisestakin maisemanvaihdoksesta uusien tuttavuuksien toivossa ja vanhoja lähemmäs päästäkseni, vaikka hyvä meidän on täälläkin.

Ystävyyssuhteiden luominen aikuisiällä ei välttämättä aina ole kovin helppoa. Ei ainakaan sille ihmistyypille, jota itse edustan. Vaikeinta lienee aloitteen teko. Vaikka esimerkiksi kerhossa tapaa lähialueen äitejä, ei kenenkään kanssa ole synkannyt niin suuresti, että kerhotuttavuudesta olisi tullut jotain merkittävästi suurempaa. Edelleenkin kaverit kymmenien tai satojen kilometrien päässä ovat niitä tärkeimpiä - niitä keiden kanssa on vietetty yhdessä vauva-aikaa, käyty vaunulenkeillä ja kasvettu äitiyteen tai tunnettu pennusta asti. Ja nyt pitäisi aloittaa koko tutustumisrumba uudestaan ja mielelläni sen tekisinkin.

Niin ihanaa kun tämä kesä on, ei syksynkään lähestyminen haittaa yhtään. Tarkoitus olisi aloittaa pojan kanssa uusia kerhoja, toivottavasti vihdoin kunnon muskari sekä vierailla mm. perhetuvalla. Kenties sitä kautta matkaan tarttuu uusia tuttavuuksia.

2 kommenttia:

  1. Me ollaa kans mietitty tota perhetupaa! Pitää vaa ottaa selvää mistä päin sellaisen löytää :)

    Oikein hyvää kesää sinne! Toivotaan että löydät samalla aaltopituudella olevaa puistoiluseuraa :D

    VastaaPoista