26.7.16

"Siihen on kauan viel, mä oon varmaan siel erilainen"


Meillä oli lauantaina luokkakokous. Kokoonnuttiin yhteen porukan kanssa, jota nähtiin pääsääntöisesti joka arkipäivä kolmannesta ysiin, osa jatkoi samalla tai rinnakkaisessa ryhmässä vielä lukiossakin.

Muistan hyvin sen päivän, kun pistettiin luokkasormukset tilaukseen peruskoulun ollessa loppumetreillä ja päätettiin, että kesällä -16 nähdään. Silloin siihen tuntui olevan ikuisuus. Samalla tunnilla musiikinopettajamme haastoi jokaisen pohtimaan missä kukin luokkatoveri on (muistaakseni...) 10 vuoden päästä, mitä tekemässä ja millaisessa elämäntilanteessa. Moni kirjoitti kohdalleni mm. toimittaja, mutta pari vastausta suututti mut tuolloin todella - kotiäiti. Kuka kehtaa? Enhän mä hanki ikinä lapsia tai sitoudu! No, pisteet niille jätkille. Tosin voi olla kymmenen vuoden tullessa täyteen olen jo jossain ihan muualla ja tämä elämänvaihe on taakse jäänyttä.

Tuntui hassulle mennä vatsassa pyörivän lapsenalun kanssa luokkakokoukseen. Ja hassummalta tuntui, kun mulle muun muassa tarjottiin istumapaikkaa ja yksi kavereista haki kahvia... Haha. Moista huomaavaisuutta en ole vielä tämän raskauden aikana kokenut ja tuskin hirveästi koenkaan. Kavereillekin totesin näiden kysyessä vointiani, että mikäs tässä ja tuossahan tuo maha kasvaa ja kulkee mukana. Ja siltä se onkin viime aikoina tuntunut. Vaikken pidäkään itseäni mitenkään erityisen nuorena äitinä, tuossa suht akateemisessa ja opiskelukeskeisessä ryhmässä olen ainut, jolla on lapsia.

Ihan kun mulla olisi kaksi elämää. Toinen on se lapsuus ja nuoruus, joka on eletty näiden tyyppien kanssa, toinen nykytilanne parisuhteineen, lapsineen ja pyöristyvine mahoineen. Muiden kertoessa kuulumisiaan omat valinnat ja oman elämän suunta tuntuivat erityisen hyvälle, sillä se tuohon ryhmään kuulunut Hanna ei olisi ikinä uskonut olevansa vuonna 2016 tässä vaiheessa elämää, yhtä onnekkaana, vaikkei niissä kouluvuosissakaan mitään vikaa ollut näin jälkikäteen ajateltuna.

Pakko sanoa, että nuo Maija Vilkkumaan Luokkakokous-biisin lyriikat otsikossa on aika osuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti