5.8.16

Äiti, joka pelkäsi väsymystä


Väsymys. En luultavasti tiedä oikeasta väsymyksestä mitään. Meidän eka vauvavuosi oli suht helppo, poika heräili maksimissaan kahdesti yössä ja syötyään nukahti heti takaisin unille. Ainoastaan ensimmäinen pieni flunssa jätkän ollessa kymmenisen kuukautta aiheutti valvomista, ei kuitenkaan mitään maata kaatavaa.

Silti huomaan edelleen eläväni asenteella "Pakko nukkua kun saa!". Pelkään väsymystä, sellaista pientäkin, sillä tiedän reagoivani unenpuutteeseen vahvasti. Olen välittömästi kärttyinen, voimaton ja aina on myös vaarana, että aurallinen migreeni pelottavine puutumisoireineen tulee kylään. No thanks.

Haluan pitää kiinni rutiineista, jotta tiedän lapseni käyvän ajoissa nukkumaan, sillä silloin itsekin pääsen yöpuulle kun siltä tuntuu. Koitan välttää liian myöhään nukuttuja päikkäreitä sekä tapahtumia, jotka johtavat pojan yöunille käymisen siirtymiseen. Välillä tuntuu hullulta miksi stressata moisesta - mitä sitten jos lapsi käy välillä myöhemmin nukkumaan ja omatkin unet siirtyvät? Ja kyllähän me välillä (suht usein) reissataan niin, että poika nukkuu autossa vasta ilta kuudelta ja tällöin Nukkumatti kolkuttaa oven takana yleensä myöhemmin kuin tavallisesti, mutta näilläkin kerroilla koitan sumplia aikataulut mahdollisimman palveleviksi.

Kun kuulen miten pienten lasten vanhemmat puhuvat iltamenoistaan mietin vain, että miten he jaksavat, kun itselle yksi luokkakokous tai myöhään kestäneet Taru Sormusten Herrasta -leffat tuntuvat olevan ylitsepääsemättömiä. Toisaalta yllätyin, etten elokuvien jälkeisinä päivinä tarvinnutkaan päiväunia, vaikka tilaisuus olisi mulle suotu. Ajatus baariin menosta (muuta kuin keikkamielessä) ja valvomisesta tuntuu vastemieliseltä, mikä olikin myös yksi pääsyy miksi päätin jättää alkoholin kokonaan pois.

Olen koko aikuisikäni kaivannut yllättävän paljon unta pitääkseni mielen virkeänä ja itseni tyytyväisenä. Toisaalta ekakaan vauva-aika ei ollut loppujen lopuksi niin iso kolaus jaksamiselle kuin etukäteen pelkäsin. Silti tuleva herättää pientä kammoa, kun mukana elossa on tuolloin lähes 3-vuotias jääräpää, joka osaa temperamentillaan aiheuttaa harmaita hiuksia jo tässäkin vaiheessa. Pitääkö hormonit mut skarppina vai tuleekohan tää "uninatseilu" jatkumaan siihen asti, että lapset ovat teini-iässä...?

Tätä on hyvä kirjoittaa, kun poika skippasi päiväunet yrityksestä huolimatta ja päätti käydä yöunille klo 19.20.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti