21.8.16

Kumpu ja raskauskuulumiset


"Kolme kuukautta laskettuun aikaan." totesin miehelle eilen autossa. "Täh, eikä ole!" oli vastaus. Miten se on mahdollista? Huomenna starttaa jo 28. raskausviikko. Mihin tämä aika katoaa? Miksei tietokoneen kuvatiedostot pursua mahakuvia, missä on mun kauniit odotusvaatteet, jumalattoman iso vatsa, missä vauva-aiheiset teokset, joita lukea iltasella teekupin äärellä? Eihän tässä ole ehtinyt tai jaksanut.

Raskaus on sujunut tähän asti pääsääntöisesti helpoissa merkeissä. Välillä supistelee, mutta samaa teki ekallakin kierroksella. Tänään tosin rankemmin kuin tähän asti pitkin päivää ja mies heitti jo vitsinä, että nytkö se tulee... Huh, toivottavasti ei. Viimeistään seuraavassa neuvolassa aion pyytää päästä lääkärille tarkistuttamaan, että kaikki on kunnossa mistä olikin jo viimeksi terkan kanssa puhetta. Mulle on hiljalleen noussut päähän ajatus, ettei tällä kertaa mennä yhtä vahvoille viikoille kun esikoisesta, mutta toisaalta silloinkin oli samanlaisia fiiliksiä ja jätkä syntyi vasta rv41+4.

Vatsa on edelleen aika pieni (sf-mitan suhteen mennään alimmalla käyrällä), joskin toki ihan näkyvä, kuten näillä viikoilla kuuluukin. Tämä mun päähän iskostunut "tokalla kierroksella olet jo aikaisin valtava" -ajatus on kuitenkin osoittautunut täysin vääräksi.

Tällä viikolla jouduin ramppaamaan kahteen otteeseen verikokeissa ensin torstaina veriryhmävasta-ainetutkimuksessa sekä sikiön veriryhmän määrityksessä ja perjantaina vuorossa oli etukäteen pelkäämäni sokerirasitus. Entisenä piikkikammoisena olen super tyytyväinen omaan suoritukseeni, jonka lisäksi olen todella kiitollinen mukavasta ja osaavasta henkilökunnasta. Ajanvaraussysteemi on myös plussaa, kun ei ehdi jännittää odotushuoneessa, vaan pääsin molempiin kokeisiin jopa etuajassa. Erityisesti sokerirasitusta kammosin toden teolla, sillä esikoisen raskauden kohdalla päädyin mittailemaan terveyskeskuksen lattiaa pyörtymisen ollessa todella lähellä. Tällä kertaa selvisin kuitenkin paremmin. Olo oli siedettävä koko ajan, mutta varmuuden vuoksi valitsin makuupaikan heti alusta lähtien. Nyt vaan toivotaan, että molempien kokeiden tulokset ovat kondiksessa.

Pikkutyyppi on vatsassa hyvin eläväinen, eikä tähän mennessä ole tarvinut ajatellakaan liikelaskentaa tai olla huolissaan. Kaikki arvot ovat myös kunnossa (hemoglobiini ja verenpaine), joten anakin toistaiseksi tässä mennään vaan päivä kerrallaan kohti marraskuuta odotusfiilis päällä. Kolme kuukautta. Samaan aikaan toivon, että aika vaan vilistäisi ohi, sillä mitään akuuttia ei ole enää hankkimatta, mutta pieni jännitys painaa vatsanpohjassa, kun miettii mitä kaikkea sitä onkaan edessä.

2 kommenttia:

  1. Aika kyllä menee toisella kierroksella hurjaa vauhtia! Tsemppiä viimeiselle kolmannekselle! :)

    VastaaPoista