15.9.16

Syksyn lempiruoka


Kurpitsakeitto. Voiko parempaa ruokaa olla? Kun äitini ekaa kertaa kantoi meille valtavan keltaisen kurpitsan, olin ennakkoluuloinen. Mihin mä oikein käytän sen? Aikani selailtua erilaisia ohjeita päädyin turvalliselta tuntuvaan keittoon - ja hyvä niin. Sen jälkeen meillä onkin nautittu kyseistä herkkua kolmesti ja loppu toisesta jättiläisestä syötiin eilen bataattiranskalaisten ja kanan lisukkeena.

Mitään varsinaista ohjetta meidän keittoihin ei ole, sillä resepti on mukautunut fiilispohjalta ja sen perusteella mitä kaapista löytyy. Ihka ensimmäistä kertaa soppaa vääntäessäni katsoin hieman määriä tästä ohjeesta (tosin todeten, että nestettä oli turhan paljon). Paras versio on ehdottomasti ollut Koskenlaskijalla ja noin yhdellä desillä ruokakermaa höystetty keitto, josta löytyy myös kasvisliemikuutio, tosin hyvin se yhteen soppaan päätynyt Oltermannikin ajoi asiaa. Ja kuullotusvaiheessa rasvana on tietenkin toiminut oikea voi. Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti