8.10.16

Sosiaalisesti saamaton & kännykän uusi sovellus


Kotiäidin päivät voivat tuntua joskus pitkiltä. Vaikka tekemistä tuntuisi olevan vaikka millä mitalla, on aikuisseura aika must juttu jaksamisen kannalta. Meillä miehen työpäivät saattavat venähtää matkoineen pahimmillaan puoli kuuteen illalla, joten lapsen kanssa vietettyjä tunteja tulee enemmän kuin välttämättä haluaisi. Nyt kun pojan sanallinen arkku on laajentunut ja ikä sekä taidot ovat lisääntyneet huomaan kuitenkin viihtyväni kotona paljon paremmin kuin vauva- tai pikkutaaperoaikana - siitä kuuluisasta uhmasta huolimatta.

Aikuiskontakteja arjen keskelle on viime aikoina tullut haettuna muun muassa kerhoista ja perhetuvalta, kuten myös seuraa lapselle (vaikka pitkälti poika tykkää katsella muiden touhuja tai leikkiä rauhassa). Tällä hetkellä käydään aktiivisesti seurakunnan perhekerhossa joka tiistai, usein keskiviikkoisin muskarissa ja nyt viime perjantaina aloitettiin taas pitkäksi vierähtäneen kesäloman jälkeen toinen seurakunnan järkkäämä kerho. Erityisesti kirkolla tapahtuva toiminta houkuttaa etäisyytensä puolesta, sillä sinne meiltä on vain kivenheitto (eli sen verran, että olen raskaanakin tarpeen vaatiessa jaksanut kantaa lapsen perille ja pois).

Muuten olen ollut viime aikoina sosiaalisesti aika saamaton. Vanhoihin äitikavereihin on tullut pidettyä yhteyttä, mutta valitettavasti elämä on repinyt meidät eri kaupunkeihin ja erilaisiin elämäntilanteisiin siinä missä ennen kahviteltiin keskellä päivää vauvojen ollessa sylissä tai lattialla. Saamattomuus tulee hyvin ilmi siinä, että Facebookin kaverilistalla on äitejä, joihin on tutustuttu salakavalasti somen tai tapahtumien kautta ja sitten lupailtu, että laitellaan viestejä ja nähdään, kun kerran asutaan lähellä. Pahimmassa tapauksessa on nähty kerran ja sitten unohdettu yhteydenpito, vaikkei mitään varsinaista syytä kontaktin katkeamiselle olekaan. Ainakaan mun osalta. Jotenkin aika on vierinyt, eikä viestejä vaan ole tullut laitettua. Oho ja hups, eikä todellakaan mitään henkilökohtaista.

Mä olen suht ujo tyyppi ja kieltämättä on jännittävää tavata uusi ihminen tietämättä tästä etukäteen paljoakaan. Monet toveruudet ovat kuitenkin alkaneet jossain määrin esimerkiksi blogin tai peräti Instagramin kautta, jolloin toisen elämäntilanteesta on jo jonkinlainen käsitys, varsinaisesti luonteesta ei kuitenkaan koskaan tiedä. Tällä viikolla törmäsin kauppareissulla erääseen ihanalta vaikuttavaan äitiin lapsineen ja miehineen, jonka kanssa ollaan moikkailtu jo aiemmin ja nähty ekan kerran päälle vuosi sitten ja jolle mun on nyt pitänyt laittaa viestiä jo useita viikkoja. Ensimmäinen tunne tavatessa oli häpeä - hitto, miksen ole ottanut yhteyttä, vaikka lupasin! No, tapaaminen ja kuulumisten vaihto vihanneshyllyjen välissä toimi motivaattorina saamattomalle ja ensi viikolla viimein kahvitellaan.

Tällä viikolla julkaistiin myös Momzie Androidille. Kyseisen sovelluksen tultua julki olin malttamaton koska sen saisi omaan puhelimeen. Perjantaina latasin ja loin oman äitiprofiilini muiden joukkoon, mutta toistaiseksi en ole päässyt sinuksi sovelluksen kanssa eli siis suomeksi sanottuna multa ei ole löytynyt ainakaan uskallusta ottaa kehenkään yhteyttä. Mies ehti jo pelästyä, kun kerroin ladanneeni luuriin "äitien Tinderin". Okei, ehkä olisin voinut valita sanani vähän toisin...

Kaikille tiedoksi: Muhun saa ja pitää ottaa yhteyttä. Mäkin koitan päästä tästä saamattomuudesta, koska tarvetta ja kiinnostusta uusille kavereille todellakin löytyy!

4 kommenttia:

  1. Toi Momzie on kyllä kiva sovellus, vaikka aika usein tuntuukin käyvän niin että mätsin sattuessa kumpikaan vaan ei avaa sitä keskustelua ensimmäisenä :D Tunnistin tästä tekstistä kyllä aika paljon itseänikin, niin huono tapa tuo saamattomuus, pitäisi skarpata! :|

    VastaaPoista
  2. Tämä on niin kiva tämä sun blogi :) Liityn lukijakaartiin ja annan ääneni ;) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista