5.11.16

Pesimisfiilis


Asioita, joita voisi tehdä ennen toisen lapsen syntymää, mutta jotka on silti niin helppo jättää tekemättä. Niitä löytyisi. Odottavan aika on pitkä. Päivät kuluisivat varmasti miljoona kertaa nopeammin, jos ne täyttäisi läpeensä kaikella ohjelmalla ja hälinällä. Toisaalta kiireisten päivien jälkeen sänkyyn romahtaessa toivoo, etteivät supistukset vaan alkaisi juuri sinä yönä, sillä nyt ei jaksaisi, kuten viime sunnuntaisen Ikea-reissun jäätyä taakse. Seuraavat viikot tulee siis tasapainotella levon ja aktiviteettien välimaastossa muistaen balanssi (ja samalla pitää tietysti pitää tuo tuleva isoveli tyytyväisenä).

Marraskuu on kaikin puolin jännittävä kuukausi. Mukaan mahtuu lasketun ajan lisäksi muun muassa syntymäpäiviä ja isänpäivää. Bloggaajahäppeningit päätin kuitenkin jättää välistä en niinkään oman, vaan miehen jaksamisen takia - parempi viettää viikonloppua kotona rauhassa perheen voimin, jotta kaikki saavat ladata akkuja.

Samaan aikaan päässä on lista paikoista ja jutuista, joita olisi nyt yhden lapsen kanssa vielä helppo touhuta ja käydä ennen tulevan pienen aiheuttamaa hetkellistä taukoa. Vaikka nyt oma fyysinen olotila on paras mahdollinen mietityttää pakostikin missä kunnossa sitä on synnytyksen jälkeen. Tällä hetkellä olisi koko perheen taidenäyttelyä, voisi mennä sinne kauimmaiseen puistoon ja sopia niitä leikkitreffejä sun muuta. Meikäläisen on kuitenkin vallannut pesimisfiilis - koti on hyvä ja päivät tuttuja kerhoja lukuun ottamatta kiva viettää pojan kanssa kaksin välillä ulkoillen ja esimerkiksi kirppiksellä käyden. Ja ehkä se onkin tämänkin kannalta juuri parasta vielä kun on tilaisuus. Tällä kertaa en pysty käpertymään päiväkausiksi sohvalle peiton sisään katselemaan tv-sarjoja tai nukkumaan tuntien mittaisia päikkäreitä kuten ekassa raskaudessa... Kieltämättä mieli vähän tekisi ja tarvekin ehkä olisi.

Pesimisfiiliksen keskellä mulle on nousut pakkomielle pitää asunto siistinä koko ajan kaiken varalta. Kaapissa on lisäksi oltava ruokaa, eikä pyykkikori saa täyttyä liikaa. Jos miettii millaisen hallitun kaaoksen keskellä ollaan asuttu pitkin kesää tuntuu tämä kodin nykyinen siisti olomuoto melkein mahdottomalle. Katsotaan tekeekö vanha siisteystaso paluun vauvan syntymän jälkeen...

(Ja ei - kuvissa näkyvä vadelmanlehtitee ei ainakaan mulla ole aiheuttanut minkäänlaisia tuntemuksia, mutta hyvää se on!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti