10.3.17

Astetta vaativampi vauva


Tutti suuhun, leikkimatolle tai sitteriin ihmettelemään maailmaa. Sellaisia ne vauvat on. Sellainenhan se esikoinenkin oli, ei itkenyt muuta kuin nälkäänsä, viihtyi missä tahansa, hyssytellä tarvitsi kahdesti koko vauvavuonna. Tyytyväinen tyyppi. super helppo vauva.

Sitten syntyi pikkuveli. Jo sairaalassa huomasin eron temperamentissa, Juusaa kun ei saanut laskea kertaakaan sänkyynsä, vaan tämä viihtyi ainoastaan kainalossa tai sylissä. Tunsin itseni friikiksi kävellessäni vauva käsivarsilla ruokasaliin syömään yhdellä kädellä muiden joko jättäessä pienet omaan huoneeseensa odottamaan tarjottimen hakemista tai näiden työntäessä läpinäkyviä vuoteita, joissa hiljaiset kääröt tuhisivat. Mikäli meidän pojan laski alas, alkoi hillitön rääkyminen oli tämä näennäisesti unessa tai ei.

Kotona pikkuveikka viihtyi jatkuvasti rinnalla, mikä lienee vastasyntyneille ihan normaalia. Hiljalleen tämän sai myös laskea hetkeksi leikkimatolle tai sitteriinkin ilman huutokonsertin välitöntä ääntä. Silti tyyppi on täysin eri maata kuin esikoinen - syli on edelleen paras paikka olla tai jonkun pitäisi olla jatkuvasti juttelemassa ja höpöttämässä. Vaikka välillä tuleekin hetkiä kun tuntuu, ettei pikkujätkällä ole missään hyvä olla ja aika menee tämän kanniskeluun tai yleisenä huvittajana olemiseen, on toisesta samanaikaisesti kehkeytynyt aikamoinen naureskeleva veitikka, joka hymyilleessään muistuttaa ulkonäoltään todella paljon isoveljeään vauvana sulattaen sydämiä.

Siinä missä vielä pari kuukautta sitten olisin voinut täysin allekirjoittaa väitteen, että vauva ei itke turhaan, on nykytilanne muuttanut ajatusmaailmaani. Toki olen edelleen samaa mieltä siitä, että jokaiseen vauvan itkuun tulee reagoida, mutta valitettavasti joskus vastaan tulee hetkiä, kun tuntuu, että kaikki on tehty, eivätkä kädet yksinkertaisesti riitä, kun mukana arjessa on vahvatahtoinen kolme vee. Päiviä on onneksi todella erilaisia - niitä, kun kaikki tuntuu menevän itsestään ja niitä, kun kävelet huutava, yliväsynyt vauva sylissä ympäri kämppää laulamassa Metrolla mummolaan... Hyssyttelykerroin esikoisen vauva-aikaan verrattuna on ylittynyt varmaan tuhansilla näinä viime kuukausina, sillä kuopus tuntuu reagoivan pieneenkin epämukavuuteen omalla tyylillään.

Olen pohtinut päässäni vatsavaivojen mahdollisuuden ja muut fyysiset ongelmat. Huuto, joka tyypistä lähtee ei vaan millään muotoa kuulosta kipuitkulle (sekin on kuultu) ja poika loistaa monesti kuin Naantalin aurinko heti kun tämän kanssa touhottaa, hassuttelee tai kantaa sylissä. Kaikki tuntuu viittaavan siihen, että meidän perhettä on vaan siunattu astetta vaativammalla tyypillä. Tyypillä, joka loukkaantuu, kun joku yrittää tarjota tuttia. Tyypillä, joka haluaa olla lähellä ja huomion keskipisteenä jatkuvasti. Samaan aikaan kiitän siitä, ettei koliikkiarpa osunut kohdallemme tälläkään kertaa ja yleisesti ottaen elämä kulkee raiteillaan.

2 kommenttia:

  1. Niin, vauvat ovat niin erilaisia. Meidän esikoinen on ollut myös todella helppo ja leppoisa tyyppi. Hieman jännittää, että millainen se seuraava vauveli on. Olen kuullut nimittäin monta tarinaa leppoisasta esikoisesta ja vaativasta kakkosesta.

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä. Toivottavasti kohta helpottaa :)
    https://faijahommia.fi/

    VastaaPoista